Kun valvonta puuttuu, vanhukset jätetään heitteille

Korona vei vanhuksilta ihmisarvon. Sen tilalle tuli kaltoinkohtelu.

Iltalehti uutisoi järkyttyneestä omaisesta, joka hiljattain pääsi vierailemaan isoäitinsä luona hoivakodissa, keväällä asetetun vierailukiellon päätteeksi. Huone oli täysin epäinhimillisessä kunnossa. Sisällä haisi uloste, ja yöpöydän laatikosta löytyi vaippa täynnä sitä itseään. Vanhuksella ei ollut pääsyä edes henkilökohtaisiin tavaroihin, jotka olivat lukittuina kaapeissa hänen ulottumattomissa.

Kuvattu tilanne on tuskin yksittäinen. Valviraan ja AVI:lle on tänä vuonna saapunut valtavasti valituksia koronan vaikutuksesta sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Vanhusten asumispalveluyksiköitä koskevia valituksia on liki sata. Määrä on selkeästi lisääntynyt tänä vuonna aikaisempaan nähden. Aiheina ovat mm. asiakkaan oikeudet, ohjeistukset, yksiköiden asettamat omatoimiset karanteenit, tiedottaminen sekä toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen.

Tilanne on monella tapaa surullinen. Vanhusten itsemääräämisoikeutta on poljettu räikeästi, estämällä heitä tapaamasta kaikista rakkaimpien kanssa.  Iäkkäille, toimintakyvyltään rajoittuneille vanhuksille oman lähisukulaisen tapaaminen on sitä tärkeintä ja jopa ainoaa sisältöä elämässä. Moni sairastaa perussairauksia tiedostaen, ettei elinaikaa ole enää pitkään. Heidän unelmansa ovat monesti hyvin arkisia ja helposti toteutettavia – ruokailu pizzeriassa tai teatterissa käynti. Ja silti, heiltä on viety mahdollisuus näiden pienten, mutta heille tärkeiden asioiden toteuttamiseen. Millä ihmeen oikeudella heidän puolestaan on päätetty, että elämän pituus on tärkeämpi kuin laatu?

Järkyttävää on myös se, että normaalistikin heikon tasoinen vanhustenhoito muuttuu totaalisen epäinhimilliseksi siinä vaiheessa, kun omaiset eivät ole tarkkailemassa toimintaa. Iltalehden artikkelissa kuvattu puolustuskyvyttömän vanhuksen kohtelu ei ole millään mittapuulla ihmisarvoa kunnioittavaa. Elinympäristön laiminlyönnin lisäksi häneltä estetty niin virikkeet kuin sosiaalinen elämä, mikä on tärkeintä toiminnallista hoitoa muistisairaudesta kärsivälle ihmiselle.

Välinpitämättömyys ei näytä tuntevan rajoja. Voimme kuitenkin vaikuttaa kukin omalta osaltamme. Muistetaanhan jatkossakin olla kiinnostuneita vanhainkodissa asuvista läheisistämme, puolustaen heitä silloin, kun he sitä tarvitsevat?

Alisa Leppäkoski

Olen kolmen lapsen äiti Helsingistä. Perinteiset arvot ovat lähellä sydäntäni. Kiinnostuksen kohteisiin lukeutuu erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikka. Opiskelen sairaanhoitajaksi sekä kätilöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu