Miten ehkäistä koulupudokkuutta ja syrjäytymistä?

Koulupudokkaiden määrä on kasvanut, arvioi opetushallitus tuoreessa raportissaan. Noin 4 000 koululaisella on jatkuvasti runsaasti poissaoloja koulusta. Puolella heistä ongelma jatkuu koko yläkoulun ajan.

Yleisin poissaolon syy on mielenterveysongelmat. Toisaalta tavallisesti tilanteeseen liittyy useita jaksamista rajoittavia taustatekijöitä, kuten oppimishäiriöt, perheolot, päihteet, fyysiset sairaudet sekä koulukiusaaminen.

Koulupudokkuuden yhteydessä puhutaan usein syrjäytymisestä. Se merkitsee koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien ulkopuolelle jäämistä, mikä haittaa hyvinvointia ja heikentää tulevaisuuden näkymiä. Vähäinen kouluttautuneisuus, pitkään jatkuva työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat keskeisiä syrjäytymisen riskitekijöitä. Toisaalta syrjäytyminen aiheuttaa noidankehän, joka paisuttaa näitä riskitekijöitä entisestään. Tällöin kynnys kouluttautumiseen ja työllistymiseen kasvaa entisestään.

Koen aiheen eettisesti tärkeänä. Se, että yhä useampi nuori menettää otteensa elämästään jääden yhteiskunnan ulkopuolelle, on valtavan surullista. Tilanteeseen tulisi puuttua varhaisessa vaiheessa etenkin silloin, kun kyse on alaikäisistä lapsista, jotka ovat meidän vastuullamme.

Syrjäytyminen on hälyttävää myös yhteiskunnan näkökulmasta. Työttömyys heikentää huoltosuhdetta ja tulee kalliiksi. Vuosina 2005-2015 nuorten aikuisten mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyivät 30%. Se kertoo ongelman nopeasta pahenemisesta.

Miten voisimme sitten ehkäistä koulupudokkuutta ja sitä kautta myös syrjäytymistä?

  1. Mielenterveyspalvelut kuntoon. Tällä hetkellä avun saaminen on hankalaa. Palvelut on organisoitu hajanaisesti ja eriarvoisesti, ja nuoria pompotellaan paikasta toiseen. Lopulta yhä useampi heistä päätyy erikoissairaanhoidon potilaaksi, vaikka hoidon painopisteenä tulisi olla perusterveydenhuolto. Toimivat mielenterveyspalvelut edellyttävät katkeamatonta ja sujuvaa hoitopolkua sekä nopeaa avun saantia, ilman pitkiä jonotuksia. Palvelujen organisoinnissa tulisi hyödyntää myös mobiiliterapiaa, josta on alustavasti saatu lupaavia tuloksia.
  2. Matalan kynnyksen vanhemmuuden tuki koko vanhemmuuden kaaren ajalta. Lasten kasvaessa vanhemmuus muuttuu, mutta ei katoa. Lapset tarvitsevat vanhempiaan kaikissa kehitysvaiheissaan aikuisuuteen saakka. Vanhempien ja lasten välisen vuorovaikutuksen korostaminen on tärkeää nykyaikana, kun teknologiset laitteet varastavat perheenjäsenten huomion ikään katsomatta. Olisi hienoa, jos esimerkiksi koulupsykologit tarjoaisivat aiheeseen liittyvää ohjausta vaikkapa vanhempainiltojen yhteydessä.
  3. Helpotusta oppimishäiriöihin kännykkäkiellosta. On olemassa runsaasti näyttöä siitä, että kännyköiden käyttö oppituntien aikana vie huomion pois opetuksesta heikentäen oppimistuloksia. Tietoa tulisikin hyödyntää, ja mielestäni kännyköiden käyttö tulisi kieltää myös välituntien osalta. Esimerkiksi Alaskassa, jossa kännykät kiellettiin oppilailta koulupäivien ajaksi, positiivisiin vaikutuksiin havahtuivat sekä opettajat että oppilaat. Aivojen kannalta happihyppely välitunneilla on huomattavasti virkistävämpää kuin älylaitteen ruudun tuijottaminen. Mielipiteeni yhtyy nuorisolääkeetieteen dosentti Silja Kosolan ehdotukseen koululaisten hyvinvointia edistävistä muutoksista.
  4. Opettajille rohkaisua ja käytännön työkaluja puuttua kiusaamiseen. Peräti 15% lapsista ja nuorista kohtaa kiusaamista ja jopa väkivaltaa koulupäivien aikana. Tällä hetkellä kiusaamiseen puuttumiskäytännöt ovat hyvin kirjavat. Pahimmassa tapauksessa kiusattua syyllistetään asemastaan ja kiusaamiselle annetaan hiljainen hyväksyntä. Tavallista on myös, etteivät opettajat uskalla puuttua kiusaamiseen peläten itselle koituvia seurauksia. Tästä syystä olisi tärkeää, että kiusaamiseen puuttumiselle olisi yhtenäinen protokolla. Koulun henkilökunnan tulisi kerrata säännöllisesti toimintatapoja kiusaamistilanteiden varalle samaan tapaan, kuin hoitohenkilökunta kertaa ensiaputaitojaan.

Kuten alussa totesin, koulupudokkuus kätkee usein sisälleen ongelmien vyyhdin. Tästä syystä koululaisten jatkuvia poissaoloja tulisi lähestyä monialaisesti. Hallituksen ajama oppivelvollisuuden pidentäminen ei poista koulupudokkuuden taustalla olevia ongelmia, vaan korkeintaan kaunistelee lastemme tilannetta kuvaavia tilastoja. Se on tuskin kenenkään etu.

Alisa Leppäkoski

Olen kolmen lapsen äiti Helsingistä. Perinteiset arvot ovat lähellä sydäntäni. Kiinnostuksen kohteisiin lukeutuu erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikka. Opiskelen sairaanhoitajaksi sekä kätilöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu