Salainen ulkonaliikkumiskielto

Hesari tuotti artikkelin, jossa perehdytään ”varmuuden varalta” valmisteltuun ulkonaliikkumiskieltoon. Valtioneuvoston kansliasta on esitetty tiedot, että kiellon aikana liikkuminen olisi sallittua lähinnä elintarvikkeiden ja lääkkeiden hankkimiseksi, terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujen saamiseksi, työn, opiskelun ja varusmiespalveluksen vuoksi sekä lähiomaisen hoivan tarpeen, kuolemanvaaran tai lapsen tapaamisoikeuden toteuttamisen nojalla.

Tiedoissa ei käy ilmi, olisiko ulkonaliikkumiskielto voimassa vain osan vuorokaudesta. Ei ole myöskään määritelty, sallitaanko ulkona liikkuminen lenkkeilyn tai lasten kanssa ulkoilun merkeissä missään määrin. Kieltoon liittyvää vaikutusten arviointia ei ollut saatavilla, sillä se oli ministeriöiden mukaan salainen.

Mikä mahtaa tehdä arviosta salaisen? Pelkääkö hallitus, että asiakirjan ollessa julkinen, koko kansalle kävisi ilmi, miten huonosti suunniteltu ja arvioitu ulkonaliikkumiskielto on? Ymmärrän huolen, että hallitus pyrkii pitää viimeiseen saakka auktoriteetistaan kiinni, ja välttää joutumasta naurunalaiseksi. Arvion määritteleminen salaiseksi rajoittaa kuitenkin kansalaisten tiedonsaantioikeutta viranomaisten toiminnasta.

Kieroutunutta on myös se, että yrittäjille näennäisesti sallitaan liiketoimintansa harjoittaminen ulkonaliikkumiskiellon aikana, mutta kuluttajille palvelujen hyödyntämisestä tulee mahdotonta. Parturikampaaja saisi siis edelleen mennä kampaamoon, mutta asiakkaat eivät. Mistä yrittäjät mahtavat saada tuloa?

Näyttääkin siltä, että kun kyse on ihmisten synnynnäisten oikeuksien, kuten vapaan liikkumisen, kokoontumisvapauden ja mielenilmausoikeuden rajoittamisesta, hyvinvoinnilla lakkaa olemasta merkitystä. Uskallatko sinä puolustaa perusoikeuksiasi, kun hallituksemme ei sitä tee?

Alisa Leppäkoski
Perussuomalaiset Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen perussuomalainen kunnallisvaaliehdokas ja kolmen lapsen äiti Helsingistä. Perinteiset arvot ovat lähellä sydäntäni. Opiskelen sairaanhoitajaksi sekä kätilöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu