Guled & Nasra

Uskomatonta! Mieletöntä! Nämä olivat ensimmäisiä ajatuksia, jotka tuli mieleen kun istuin elokuvateatterissa. En voinut uskoa, että kuulisin kokonaan omalla äidinkielellä puhuttua elokuvaa! Guled & Nasra on herättänyt minussa niinkuin muissakin länsimailla kasvaneille paljon tunnetiloja.

Elokuva on tehty nerokkaasti, sillä se puhuttelee valkoisille länsimaiden ihmisille maailmanlaajuisella aiheella, jonka kautta voivat samaistua. Meille se puhutteli suuresti pienillä asioilla, kuten äidinkieli, vaatetus, uunsi (tuoksu kivi taloon ja vaatteisiin) musiikki, somali huumori ja vanhempiemme kulttuuri perimä. Elokuvaa katsellessa avautui lapsuuden muistoja omasta kulttuurista, jotka ympäröivät kodin sisällä. Samaistumisen tunne on voimakas niillä hetkillä, kun huomaan esimerkiksi Nasran pistävän Somaliasta tuttua kasvo maskia kasvoihin jota äiti ja tädit käyttivät ja yhä käyttävät. Myös tietyt kitaran soinnut, jotka toivat vahvoja muistoja vanhemmista ja sukulaisista. He opettivat runouden ja musiikin kautta Somalian kieltä, mutta heissä huokui vahvasti kaipuu vanhaan elämään ennen sotia. He olivat hyvin intohimoisia runoille ja lauluille, sillä onhan Somalia tunnettu termillä “the nation of poets”eli toisin sanoen runoilijoiden kansana. Myös tämä pitää mainita, että maailmanlaajuisella tasolla elokuva julisteessa näkyi rohkeasti Baati kangas ja Afrikka!

Jälkeenpäin ajatellessa syvemmin, ymmärsin että lapsuuteen voi kuulua niin muumilaakson tarinoita, peppi pitkätossua, pullan tuoksua kuin myös omaan ja vähemmistö kulttuuriin perustuvaa taidetta, kirjallisuutta ja elokuvia. Sitä olisin kaivannut kasvaessa; monipuolista kulttuuri tarjontaa, johon olisi pystynyt samaistumaan. Siitä huolimatta olen onnellinen että uusi sukupolvi voivat kasvaa monipuolisemman kulttuuri tarjonnan ympäristössä. Monikulttuurisuus on rikkaus juuri tämän takia. Voimme uppoutua kahden eri kulttuurin tuomaan taiteeseen ja kirjallisuuteen. Luoda sidettä kaukaa oleville esi-isille runouden ja tarinoiden kautta jos mieli tekee tai kurkata edessä olevaa tarjontaa länsimaiden kulttuuri tarjonnasta.

Tämä on mullistavaa meille somalialaisille, että Guled & Nasra on saanut maailmanlaajuisesti huomiota ja palkintoja. Kahden kulttuurin välissä kasvaneena on pakko myöntää, että yksi tunnetiloista oli huomatuksi ja nähdyksi tuleminen. Ja nimenomaan kaikki tapa ja taide kulttuurimme ominaisuudet hyvin esille tuotuna. Puhun nimenomaan enemmän näistä havainnoista, koska se on tuonut voimakasta, eheyttävää ja kuulumisen tunnetta. Elokuva on oodi Somali kulttuuriperinnölle. Se on silta toisen ja kolmannen sukupolven jälkeläisille, jotka pallottelevat kahta kulttuuria jokapäiväisellä tasolla.

Iloitsen myös sitä, että elokuva ei ollut liian raskas tai masentava. Sitä pelkäsin varsinkin pari päivää ennen elokuvan katsomista. Pääaihe oli raskas, mutta Khadar kertoi tarinan niin ettei se ollut yliampuvaa. Elokuvassa oli paljon sydäntä ja herkkyyttä, haurautta, rakkauden voimaa ja periksiantamattomuutta. Näyttelijätyö oli erinomaista varsinkin kun näyttelijät olivat ensikertalaisia. Oli ihana myös huomata ne pienet hetket, jolloin huumoria käytettiin harkitusti ja meille somalialaisille hyvin tutulla tavalla. Itselleni myös elokuvan päätös pätkä oli lempi kohtani sieluun asti tunkeutuvalle Djibril Diop ft Aida Sambin Ki La Tete kappaleelle ja sen mukanaan tuomalle huumalle. Se nosti ihokarvat ylös ja oli jotain niin maagista että itketti. Se vei sielun hetkeksi Afrikkaan ja syntymä juurille. Hyvin valittu, siitä iso kiitos Khadarille ja  Guled &Nasran säveltäjälle.

Tämä on merkittävä nuorisolle, mutta uskon että on vielä merkittävämpi vanhempiemme ja isovanhempiemme sukupolville. He eivät koskaan voineet kuvitella todistavansa kokonaan oman äidinkielistä elokuvaa, joka oli myös kokonaan kuvattu Afrikassa valkokankaalla. Heidän ei tarvitse murehtia tarinan kulkua ja kokonaisuuden hahmottamista kielimuurin takia. Todistin monen vanhemman sukupolven tunne myräkkää ja itkua. Minulla on tunne, että tämä elokuva saa vanhemmat ja isovanhemmat käymään elokuvateatterissa, joillekin jopa ensimmäistä kertaa vaikka ovatkin asuneet yli 30 vuotta länsimaassa. Tästä syystä Guled&Nasra on lasikattoja rikkova ja omalla tavalla historiaa tekevä merkityksellinen elokuva.

Viimeiseksi tämä on tullut oikeaan aikaan, kun maailma todisti viime vuonna George Floydin tapauksen ja sen aiheuttaman black lives matter movementin. BLM oli terapeuttinen kokemus joka viilteli ja aukoi unohdettuja traumoja. Se loi epävarmuutta ja ahdistusta siitä, että 30 vuodessa ei ole tapahtunut tarpeeksi isoja muutoksia pakolaisten jälkeläisille ja kolmannelle sukupolvelle Suomessa. Vielä on olemassa rakenteellista rasismia ylemmässä koulutuksessa ja työuralla jos nimi on muu kuin suomalainen.

Guled &Nasra taas loi toivoa ja lupausta valoisammasta tulevaisuudesta. Siitä että olemme näkyviä ja ansaitsemme yhdenvertaisuutta. Ansaitsemme myös tarinoita, jotka kirjoitamme ehdoillamme ja näkemyksemme kautta. On jo kypsä aika ettemme kahli itseämme valkoisen katseen suosivalla tavalla kerrottuja tai kuvattuja hahmoja jotka vähättelevät tai pistävät BIPOC näyttelijät tiettyyn muottiin (rasistisia stereotypioita). Me voimme olla kokonaisia ja esittää aitoa itseämme. Emme myöskään tarvitse lupaa kehittämään omanlaisia tarinoita ja taidetta just niinkuin itse koemme eikä stressata kameran valaistusta tai meikkien ja hius tuotteiden väärinkäyttöä.

Vielä kerran onneksi olkoon upeasta elokuvasta käsikirjoittaja ja ohjaaja Khadar Ayderus Ahmed, näyttelijät Omar Abdi, Yasmin Warsame ja Kadar Abdoul-Aziz Ibrahim sekä muut sivurooleissa näyttelevät. Onnea myös työryhmä sekä tuottajat! Toivottavasti elokuva pääsee kilpailemaan Oscar tapahtumassa ja voittamaan omassa kategoriassaan.

 

 

 

 

 

 

+6
amalyosman

Innovaatio, elämän mysteerit ja ripaus filosofiaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu