Lapset ja huolestuttava ilmiö

Olen havainnut oudon ja huolestuttavan ilmiön mitä tulee lapsiin. Ja tämä ei koske pelkästään Suomessa asuvia vaan monissa muissakin maissa. Tämä on vahvasti esillä vuoden 2012 jälkeen syntyneillä lapsilla. He toteavat ”haluan kuolla” kun tulee eteen pieniä vastoinkäymisiä esim. Jos ei osteta jotain. Mutta vahvemmin näkyy kun he kohtaavat kiusaamista tai kritiikkiä. Tämä sukupolvi on hyvin herkkä kaikenmaailman kritiikille. He syrjäyttävät itsensä jos tulee riitaa muiden lasten kanssa päiväkodissa tai ala-asteella.

Tämä on erittäin huolestuttava ilmiö mihin pitää pureutua. Mikä saa heidät miettimään itsemurhaa näin varhaisessa iässä? Varsinkin jopa niilläkin, joilla menee muutoin ihan hyvin. Tarvitsevatko nolla toleranssia kiusaamiseen liittyen. Mutta entä kritiikki? Kun vanhemmat yrittävät parantaa lasten taitoja kritisoimalla niin johan nähdään heillä kriisi ja huuto parku episodi. Se on heidän mielestään maailmanloppu. Kyllä tämä myös vaikuttaa vanhempiin. Tekevät parhaansa täyttääkseen lastensa tarpeet ja silti kuulevat itsemurha ajatuksia silloin tällöin. 

Onko älykännyköillä osaa tähän? Hehän osaavat käyttää puhelimia kuin ammattilaiset.

Pitää tehdä laaja tutkimus, jossa haastatellaan vuonna 2012 jälkeen syntyneitä ja tutkia juuri syitä tähän ilmiöön. Olenko vain minä vai onko muutkin huomanneet tämän ilmiön?

Mitä ratkaisuksi? Tämä tulee vaikuttamaan yhteiskunnallisella tasolla myöhemmin. 

 

 

+3
amalyosman

Innovaatio, elämän mysteerit ja ripaus filosofiaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu