Vanhasen kritiikistä

Pääministeri ja kunnanvaltuutettu Matti Vanhanen kritisoi Nurmijärven Uutisissa 25.2. allekirjoittaneen juttua siitä, että yksi Rajamäen työväenyhdistyksen ehdotuksista oli päätynyt valtiosihteeri Raimo Sailaksen valmistelemaan hallituksen elvytyspakettiin. Vanhasen mukaan Nurmijärven kaksi liikennehanketta tulivat elvytysbudjettiin liikenneministeri Anu Vehviläisen valmistelemina. Vanhanen oli myös närkästynyt siitä, että jutussa viitattiin oman kunnan kansanedustajiin ja ministeriin sanomalla, että heidän olisi nyt aika toimia.

On hienoa, että Vanhaselta liikenee aikaa myös kunnallispoliittiseen keskusteluun. Päinvastoin kuin Vanhanen minä kuitenkin katson, että tärkeintä ei ole se, minkä tahon kuntamme hyväksi tekemä ehdotus on menestynyt ja minkä ei, vaan että aloitteita kuntamme kehittämiseksi tehdään ja että aloitteet menestyvät. 

Jutussani en siksi yrittänytkään väittää, että Lahnuksentien kävely- ja pyörätiehanke olisi otettu Sailaksen listalle nimenomaan Rajamäen työväenyhdistyksen ehdotuksesta. Nurmijärveltä muutkin tekivät ehdotuksia Sailakselle. Miten olisin ehdotuksen oikeata lähdettä edes voinut tietää? Lähinnä kai pääministeri ja muut hallituksen jäsenet voivat tällaisia asioita tietää.

Jutussani halusin kertoa, että Rajamäen työväenyhdistys on toiminut tässäkin asiassa aktiivisesti. Edustukselliseen politiikkaan kuuluu kertoa äänestäjille mitä heidän valtuuttamansa henkilöiden tekemisistä, minkä Vanhanenkin hyvin tietää. Aloitteellisuutta ja kekseliäisyyttä tarvitaan varsinkin nyt, kun ajat ovat vaikeat.

Kansanvaltaan kuuluu myös äänestäjien eli tässä tapauksessa nurmijärveläisten edun ajaminen. Tämä ei minusta koske vain kunnanvaltuutettuja, vaan myös oman kunnan kansanedustajia. Ymmärrän hyvin, että pääministeri ei voi erityisesti huolehtia oman kunnan asioista kuten kunnanvaltuutettu, vaikka onkin tullut myös kunnanvaltuutetuksi äänestettyä. Kansanedustajilla ei tällaisia pidäkkeitä ole teoriassa eikä käytännössä. He ovat vaalipiirinsä äänestäjien valtakirjalla eduskunnassa.

Hankalassa taloustilanteessa on tärkeää myös vetää yhtä köyttä. Puoluepoliittinen nokkapokka tietenkin jossain määrin kuuluu asiaan, mutta kunnan luotsaamiseksi selville vesille tarvitaan enemmänkin rakentavaa yhteistyötä asiakysymyksissä. Rajamäen työväenyhdistys on tässä asiassa käytettävissä.

 

 

 

amgs
Sitoutumaton Lohja

Puoluepoliittisesti sitoutumaton valtuutettu (2021-2025). Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja.
Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta.
Kuntavaaleissa 2020 sain 141 ääntä. Kiitos!
Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri
Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen
Toimittajat ilman rajoja -järjestön jäsen
Kotisivu: http://anasorainen.blogspot.fi/
tai
https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu