Venezuelalaiset ääniuurnille tänään

Venezuelassa tänään valitaan jäseniä maan perustuslakia säätävään lainsäädäntöelimeen, jonka tarkoitus on muuttaa Hugo Chávezin aikana vuonna 1999 laatimaa perustuslakia. Vaalien jälkeen syntyvässä elimissä tulee olemaan 545 edustajaa. Suurin osa valittavista edustajista on eri kunnista ja maaseudulta. Muut tulevat määrätyistä järjestöistä, sosiaalisista ryhmistä, ym. Ehdokkaita on yhteensä 6000.

Oppositio boikotoi äänestystä eikä asettanut omia ehdokkaita. Kuukausien ajan oppositio on vastustanut presidentti Maduron aikeita muuttaa perustuslakia. Heinäkuun puolessavälissä oppositio järjesti epävirallisen kansanäänestyksen. Kerroin epävirallisesta kansanäänestyksestä tässä blogissa. Kerroin myös, että Suomessakin venezuelalaiset kävivät ahkerasti äänestämässä. Tänään joukko venezuelalaista osoitti mieltä Helsingin keskustassa tämän päivän äänestystä vastaan. Heidän mielestä perustuslakia muutetaan epädemokraattisesti ja se muuttaa Venezuelaa pahempaan suuntaan.

Maduron ja hänen kannattajat ovat sitä mieltä, että tämän päivän kansanäänestys ja perustuslain muuttaminen edistää rauhaa ja sovintoa.

Hallituksen mukaan tänään äänestys on alkanut rauhallisesti. Samalla opposition mielenosoitukset alkoivat taas. Seurasin Twitterin uutisvirtaa ja väkivaltaisuuksia on jo tapahtunut. Espanjalainen lentoyhtiö Iberia on perunut tämän päivän lennot Caracasiin.

Helsingin Sanomissa on nyt melko laaja kirjoitus tämän päivän äänestyksestä. Hyvä!

Espanjalainen lehti El País seuraa Venezuelan tämän päiväntilannetta hyvin tiivisti: Elecciones en vivo

amgs
Sitoutumaton Lohja

Puoluepoliittisesti sitoutumaton valtuutettu (2021-2025). Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja.
Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta.
Kuntavaaleissa 2020 sain 141 ääntä. Kiitos!
Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri
Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen
Toimittajat ilman rajoja -järjestön jäsen
Kotisivu: http://anasorainen.blogspot.fi/
tai
https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu