El Diario: Suomi: rasismia maailman ”onnellisemmassa” maassa

Lupiineissakin on eroja.
Lupiineissakin on eroja.

Näin otsikoi sanomalehti El Diario 13.9.2019 artikkelinsa Suomesta.

Myös Helsingin Sanomissa on kirjoitettu tuosta EU:n raportista: Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) vaatii Suomea puuttumaan lisääntyneeseen vihapuheeseen ja suvaitsemattomuuteen.

El Diarion artikkelin mukaan raportissa sanotaan, että keskeisimmät uhrit ovat muslimit, afrikkalaistaustaiset, romanit, juutalaiset ja turvapaikanhakijat.

Toimittaja haastatteli Saida Mäki-Penttilää y Akunna Onwenia. Toimittajan mukaan haastateltavat taistelevat aktiivisesti rasismia vastaan, ja he elävät kontrastisessa yhteiskunnassa jossa elämänlaatu on korkea, mutta rasismi on jatkuvasti läsnä.

Raportin mukaan maahanmuuttajat ja erityisesti somalit ja romanit ovat usein loukkauksien ja verbaalisten hyökkäyksien kohteina julkisissa paikoissa kuten julkisissä liikennevälineissä.

” On sekä tavallista arkipäivän rasismia, kuin myös rakenteellista rasismia esimerkiksi työ- tai vuorkramarkkinoilla.”

Haastatellut korostavat että moni on syntynyt Suomessa, mutta kuten tapahtuu monissa maissa, yhteiskunta antaa ymmärtää, että he eivät ole kuitenkaan suomalaisia.

Raportissa ollaan huolestuneita systemaattiseen vihapuheeseen yllyttämisesta, johon syyllistyvät äärioikeistolaiset ryhmittymät, kuten Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL).

Artikkelin mukaan raportissa pidetään huolestuttavana myös sitä, että hakaristit ovat tulleet näkyvämmiksi katukuvissa. Esimerkkinä tästä mainitaan itsenäisyyspäivänä 2018, kun ”satoja maahanmuuttajavastaisia mielenosoittajia” marssi Helsingin kaduilla. Poliisit takavarikoivat kolme natsilippua ja pidättivät lipun kantajat.

Artikkelissa mainitaan myös, että Suomessa maahanmuuttajien määrä on pieni verrattuna vaikkapa Ruotsiin ja Norjaan. ”Tilastoista huolimatta jotkut politiikot Suomessa ovat yrittäneet vedota äänestäjiin käyttäen hyväksi äänestäjien pelkoja maahanmuuton kustannuksista, ja että maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikostilastoissa tai uhka kansalliselle identiteetille”. Näin raportissa sanotaan. Näin on esimerkiksi äärioikeistolaisten perussuomalaisten jäsenten osalta, jotka ovat lausuneet islamivastaisia sanoja. ”Vuonna 2016 eräs perussuomalainen kansanedustaja sanoi, että ”kaikki terroristit ovat muslimeita” ja hän pyysi ”kaikkien muslimien karkotusta maasta”.

Vaikka raportissa kiitetään uudesta yhdevertaisuuslaista, siinä myös todetaan, ettei Suomessa ole ”kattavaa ja systemaattista” tiedon keräystä kiihottamisesta vihapuheeseen ja viharikoksista.

Viime marraskuussa brasilialainen O Globo kertoi, että Suomi on Euroopan maista se, jossa on eniten rasismitapauksia.

”Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) käytti  eduskunnan täysistunnossa sanaa ”vieraslaji” asiayhteydessä, jossa se selvästi viittasi ihmisryhmään (joko arabeihin tai islaminuskoisiin). Varapuhemies Juho Eerola (PS) ei puuttunut asiaan, vaikka PL 31 § nojalla olisi pitänyt.”
amgs

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja. Kuntavaaleissa 2017 sain 112 äänellä SDP:n ensimmäinen varasijan Lohjalla. Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Lohjan vammaisneuvoston jäsen Ahonpään ja Karisjärven työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja Ikkalan kyläyhistyksen sihteeri Kotisivu: <a href="http://anasorainen.blogspot.fi/" title="http://anasorainen.blogspot.fi/">http://anasorainen.blogspot.fi/</a> tai <a href="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/" title="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/">https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu