Eri puolueet ja lähikoulut

Kuvakaappaus Lohjan kaupungin sivuilta

Kuntalehti kysyi eri puoluesihteereiltä heidän kantaansa lähikouluihin. Onhan kouluverkko vaaliteema monissa kunnissa.

Vuosi sitten Ylen verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessa sanotaan, että perusopetuksen kouluverkosta on Suomessa lakkautettu yli 55 prosenttia 30 vuodessa. Opetushallituksen tuoreen selvityksen mukaanperuskoulujen määrä saattaa edelleen lähes puolittua seuraavan 20 vuoden aikana.

Samassa artikkelissa Itä-Suomen Avin opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola sanoo, että kaksi kolmasosaa lakkautuksista on ollut turhia. Etsityt ja mainostetut säästöt eivät toteudu, kylät näivettyvät ja niiden vetovoima laskee.

Samassa Ylen artikkelissa katsotaan kriittisesti myös isoja monitoimitaloja. Yksinkertaistettuna monissa kunnissa pieniä ja sisäilmäterveitä lähikouluja suljetaan, ja hallintokeskusten läheisyyteen rakennetaan isoja ja kalliita monitoimitaloja. Monitoimitalojen tarkoitus on palvella koululaisia, mutta myös muita kunnan asukkaita. Suurten välimatkojen takia monitoimitalot palvelevat etupäässä lähietäisyydellä asuvia kuntalaisia ja lisäävät hiilijalanjälkiä, koska päästäkseen monitoimitaloihin tarvitaan kuljetusta.

En yllättynyt eri puolueiden vastauksista, koska mm. Lohjan valtuustossa on näkynyt selvästi mitkä puolueet ovat olleet aktiivisesti lakkauttamassa lähikouluja ja mitkä eivät. Esimerkiksi viime viikolla Lohjan kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Nummenkylän ja Pullin koulujen lakkauttamista. Ei tarvitse lukea lehdestä mitkä puolueet ovat lakkautusten asialla.

En käy läpi Kuntalehdessä olevien kaikkien puolueiden mielipiteitä tässä, mutta ne kertovat äänestäjille, että jos vastustat palvelujen keskittämistä ja lähikoulujen lakkauttamista, niin sinulla on vain kaksi puoluetta, joita voit äänestää luottaen siihen että he tässä asiassa toimivat kuten sanovat. Nämä puolueet ovat Keskuta ja Perussuomalaiset. Myös Lohjan valtuuston äänestystulokset eivät muuta sano. Toki niin demareissa kuin vihreissä ja vasemmistoliitossa on valopilkkuja, mutta on myös se puoluekuri olemassa.

Lohjalla myös sitoutumattomien yhdistysten kattojärjestö Meidän Lohjan valtuutetut ovat johdonmukaisesti olleet aina puolustamassa lähikouluja. Meidän Lohjan valtuutetut ovat kyseenalaistaneet suurten monitoimitalojen rakentamisen järkevyyttä. Jos kerran lasten määrä laskee, miksi Lohjan kaupunki rakentaa velkarahoilla isoja tiloja kaupungin keskustan tuntumaan? Sama kysymys voi esittää myös muiden kuntien päättäjille.

 

0
amgs
Sitoutumaton Lohja
Ehdolla kuntavaaleissa

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja.
Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta.
Kuntavaaleissa 2017 sain 112 ääntä.
Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen
Lohjan vammaisneuvoston jäsen
Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri
Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen
Kotisivu: http://anasorainen.blogspot.fi/
tai
https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu