Hyvää kansainvälistä saavutettavuuspäivää!

Pusulanjärvi

Lohjan kaupunginvaltuuston kokous oli hyvin lyhyt. Asialistalla ei ollut tunteita herättäviä asioita. Yksi asiakohdista oli valtuutettu Birgit Aittakummun tekemä aloite Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta Unesco Global geopark -statuksen hakemisesta Lohjalle. Aittakumpu halusi pitää aloitteen vireillä mm. sillä perusteella, että aloite lisää kestävää kehitystä Lohjalla. Kannatin Aittakummun esitystä, mutta äänestyksessä hävisimme äänin 32-19. 

Kokouksen lopussa esitettiin kuusi uutta valtuustoaloitetta. Kokoomus esitti, että ”kaupunginhallitus ryhtyy viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin ystävyyskuntasuhteiden solmimiseksi Lohjan kaupungin ja suunnilleen samankokoisen ukrainalaiskunnan tai -kaupungin välille.” Aloite sai kaikkien valtuustoryhmien kannatuksen, paitsi ei Vapauden liiton.

Meidän Lohjan valtuustoryhmä esitti saavutettavuutta parantavaa aloitetta. Aloitteen allekirjoittivat Hannele Maittila, Jukka Uhlgren, Katriina Nousiainen ja minä sekä Birgit Aittakumpu (vas), Hilkka Hykkö (kesk) ja Lotta Paakkunainen (kesk). Ennen aloitteen tekoon ryhtymistä otetiin yhteyttä asiantuntevaan virkamieheen. Emme olisi tehneet aloitetta, ellei sille olisi ollut mitään tarvetta. 

Koska aloitteen tarkoitus oli muun muassa tarpeen selvittäminen ja saavutettavuuden parantaminen, sopii ihmetellä, miksi sellaisissa puolueissa, joissa pidetään yhdevertaisuutta ja saavutettavuutta tärkeinä, ei löytynyt edes yhtä aloitteen kannattajaa. Aloite oli lähetettu koko valtuustolle sähköpostitse jo maanantaina.

Aloite on tässä:

Valtuustoaloite kaupunginvaltuuston kokousten tallenteiden tekstittämisestä

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Lohjan kaupungin
– tulisi tekstittää kaupunginvaltuuston kokouksien tallenteet jälkikäteen.
– tulisi selvittää viittomakielen tulkin käytön tarvetta valtuuston kokouksissa.
– tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota valtuustosalin akustiikkaan ja valaistukseen.

”Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta eli niin kutsuttu digipalvelulaki (306/2019) velvoittaa kuntia tekemään verkkosivustoista ja mobiilisovelluksista saavutettavuusvaatimusten mukaisia… Saavutettavuusvaatimukset koskevat myös sosiaalisen median kanavissa, kuten organisaation YouTube-kanavassa, julkaistuja videoita. ” (Kuntaliitto). Lain vaatimaan saavutettavuuteen meillä on siis vielä matkaa.

Monissa kaupungeissa, kuten Turussa, Forssassa ja Helsingissä on tehty samanlaisia valtuustoaloitteita ja tekstitykset on järjestetty ainakin Turussa, Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Lohja haluaisi profiloitua  ”Länsi-Uudenmaan keskuksena”, ja näkemyksemme mukaan silloin sen tulisi olla edelläkävijänä näyttämässä mallia, ja näin ollen myös saavutettavan, tasa-vertaisen viestinnän kautta.

Nykyisen käytännön mukaan meillä valtuustokokousten videotallenteet poistetaan pari viikkoa niiden julkaisemisen jälkeen. Kaksi viikkoa on liian lyhyt aika.

Jokaisella kaupunkilaisella on yhtäläiset oikeudet saada tietoa päätöksenteosta. Haluamme aloitteella edistää kaikkien lohjalaisten mahdollisuutta tutustua päätöksentekoon ilman esteitä.
Lohjalaisilla on ollut jo useita vuosia mahdollisuus seurata kaupunginvaltuuston kokouksia reaaliajassa. Se on erinomainen asia avoimuuden ja kaupunkilaisten osallisuuden nimissä. Kuulovammaisten on kuitenkin mahdotonta seurata kokousta ilman viittomakielen tulkkausta tai tekstitystä. Jälkimmäinen on parempi vaihtoehto kuin ilman tekstitystä.

Puhujanpöntön valaistus on heikko varsinkin pimeällä talvikaudella, ja sitä tulisi parantaa.

Haluamme myös korostaa, että pitää tiedottaa nykyistä enemmän valtuustokokousten liveseurannan mahdollisuudesta.

Arvoisa valtuusto, 19.5. on kansainvälinen saavutettavuuspäivä.

Lohjan kaupunginvaltuustossa 18.5.2022

Meidän Lohjan valtuustoryhmä

0
amgs
Sitoutumaton Lohja

Puoluepoliittisesti sitoutumaton valtuutettu (2021-2025). Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja.
Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta.
Kuntavaaleissa 2020 sain 141 ääntä. Kiitos!
Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri
Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen
Toimittajat ilman rajoja -järjestön jäsen
Kotisivu: http://anasorainen.blogspot.fi/
tai
https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu