Kansalaisaloitteen tekeminen ei ole helppoa

Risut vaikkapa tässä muodossa

Pari päivää sitten julkaistuun aloitteeseen, Kyläkoulut säilytettävä osanayhdenvertaista opetusta, on tullut tasaisen tahtiin allekirjoituksia. Lisää allekirjoituksia tarvitaan, ja toivottavasti moni Puheenvuoron kirjoitta ja lukija, puolueesta riippumatta, harkitsee kansalaisaloitteen allekirjoittamista.

Aloitteessa lukee, että sen vireillepano olisi ollut 12. 6.2020. Sen julkaisupäivä ja varsinainen allekirjoitusten keräyksen alkamispäivä on kuitenkin tiistai 29.6.2020. Eli kaksi viikkoa aikaa kului ennen aloitteen julkaisemista. Kerron tämän, koska Kansalaisaloite.fi -sivusto ei toiminut kunnolla. Aina kun yritettiin laittaa aloitteen vastuuhenkilöiden tietoja, sivu ilmoitti ettei se onnistu. Näin kului monta päivää. Lopulta vahvistusviesti meni perille parille sivuston vastuuhenkilölle, mutta vasta kolmannella yrittämällä. Olisi mielenkiintoista tietää miksi.

Vielä vuonna 2017 kansalaisaloitteelle oli vain nimettävä vireillepanija, edustaja ja varaedustaja. Nykyisin pitää olla 5 vastuuhenkilöä! Sitten kun aloitteen tiedot on laitettu sivulle ja vastuuhenkilöt ovat vahvistaneet sen, tekstiä ei pysty muokkaamaan ilman, että koko vahvistamisrumba pitää tehdä uudestaan. Tämä vain tiedoksi aktiiveille, jotka harkitsevat kansalaisaloitteen tekemistä. On vaikea ymmärtää, miksi niin hienoa ideaa kuin kansalaisten aktivoimista ja ennen kaikkea vaikuttamisen mahdollisuuksien laajentamista kansalaisaloitetta tekemällä on tehty vaikeaksi.

amgs

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja. Kuntavaaleissa 2017 sain 112 äänellä SDP:n ensimmäinen varasijan Lohjalla. Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Lohjan vammaisneuvoston jäsen Ahonpään ja Karisjärven työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja Ikkalan kyläyhistyksen sihteeri Kotisivu: <a href="http://anasorainen.blogspot.fi/" title="http://anasorainen.blogspot.fi/">http://anasorainen.blogspot.fi/</a> tai <a href="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/" title="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/">https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu