Kuntavaalit on käyty, Lohjalla pojat taas sopivat

Kaupungintalon valtuustosali

Lohjalla neuvottelut luottamuspaikoista tapahtuvat kahden koalition kesken. Koalitiot ovat kokoomus, sdp, vasemmisto ja rkp. Toisessa koalitiossa ovat perussuomalaiset, meidän Lohja, vihreät ja keskusta.

Länsi Uusimaa -lehdessä sanotaan, että valtuuston puheenjohtajana jatkaisi Joona Räsänen ja että kokoomus olisi hallituksen puheenjohtajana kaksi vuotta kerrallaan. Tämä oli juuri sama järjestely kuin edelliselläkin valtuustokaudella. Vaikka vaalitulokset muuttuvat, näköjään päätöksentekoelimissä muutoksia ei tapahdu.

Yritän parhaalla tahdollani ymmärtää miksi vasemmistoliitto on kokoomuksen ja sdp:n kanssa samassa koalitiossa. En ymmärrä. 🙂 Se tiedetään, että kokoomuksen ja demareiden yhteistyö perustuu mm. palvelujen keskittämiseen ja Lohjan kylien palvelujen leikkaamiseen. Mitä muutoksia olisi silloin vasemmistoliitto ajamassa? Mitäköhän vasureille on luvattu, jotta kaikki Lohjan demareiden ja kokoomuksen kannalta jatkuisi kuten ennenkin?

+2
amgs
Sitoutumaton Lohja

Puoluepoliittisesti sitoutumaton valtuutettu (2021-2025). Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja.
Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta.
Kuntavaaleissa 2017 sain 112 ääntä.
Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri
Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen
Toimittajat ilman rajoja -järjestön jäsen
Kotisivu: http://anasorainen.blogspot.fi/
tai
https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu