Latinojen merkitys Yhdysvaltain presidenttivaaleissa

Laskutavasta riippuen noin 32 miljoonaa Latinalaisen Amerikan taustaista on oikeutettu äänestämään ensi viikon Yhdysvaltain presidenttivaaleissa. Se on 13,3 % kaikista äänestäjistä. He muodostavat nyt Yhdysvaltojen suurimman vähemmistön. Ei ihme siis, että molemmat presidenttiehdokkaat ovat viime aikoina matkustaneet osavaltioihin, joissa on eniten latinoäänestäjiä.

Joidenkin tutkimusten mukaan enemmistö latinoista, eli 62% on Demokraattien kannattaja ja 34% ovat republikaaneja. Katson silloin tällöin CNN:n ja Univisionin keskusteluohjelmia. Jotkut asiantuntijat väittävät, että lähtömaa ja myös Yhdysvalloissa eletyt vuodet vaikuttavat latinojen poliittiseen kantaan. Kuubalaiset, venezuelalaiset ja nicaragualaiset kallistuvat republikaaneihin. Nämä ihmiset tulevat maista, joissa niin sanotusti vasemmistohallitukset ovat osoittautuneet olevansa katastrofaalisia taloudenhoidossa ja ihmisoikeuksien loukkauksessa. Trumpin kampanjassa väitetään, että jos Biden voittaa, se vie Yhdysvallat kohti pahaa sosialismia, kuten Kuubassa tai Venezuelassa on.

Erikoista on kuitenkin, että Trumpin puheet USA:n vaalijärjestelmän vioista ja siitä, ettei hän tule hyväksymään hänelle epäedullista vaalitulosta, muistuttavat juuri Venezuelan ja Nicaraguan johtajien puheita. Yhdysvallat, joka on ollut monille demokratian mallimaa on yhtäkkiä kuin banaanivaltio oikukkaan presidentin kynsissä.

Luin Univisionin toimittajan Jorge Ramosin haastattelun El Paísista. Ramosin mielestä moni venezuelalainen, kuubalainen ja nicaragualainen katsoo, että Trump on se presidentti, joka voi saada muutoksia kyseisiin maihin. On siis virhe kuvitella, että koska Trump hyökkää, leimaa ja solvaa latinoita, eivät kaikki latinot äänestäisi Trumpia. Edellisissä presidenttivaaleissa 28% latinoäänestäjistä äänesti Trumpia. Monille latinoille tärkeintä ei ole maahanmuuttopolitiikka vaan terveys, eli pandemian hoito, talouden hoito ja työpaikat. Vasta noiden teemojen jälkeen tulee maahanmuutto.

Pandemia on iskenyt kovemmin vähemmistöihin. Moni köyhä on köyhtynyt ja heikossa asemassa olevat ovat entistä enemmän heikommassa asemassa. Florida on yksi niistä osavaltioista, jotka ovat eniten kärsineet pandemiasta. Ramos on sitä mieltä, että Florida on nyt ratkaisevassa asemassa. Kyselytulosten mukaan tällä kerralla Arizonassa ja Floridassa äänestetään eniten Joe Bidenia. Kyselytuloksiin ei kannattaisi tuijottaa kovin paljoa, koska moni kyselyihin vastaaja ei halua paljastaa todellisen kantaansa.

Ramos on sitä mieltä, että pahinta on Yhdysvaltojen jyrkän kahtiajaon syventyminen Trumpin kaudella. Jos Biden voittaa, hankalin tehtävä tulee olemaan kansalaisten yhdistäminen ja pandemian hoito.

Vaikka latinojen määrä on kasvanut huimasti viime vuosina Yhdysvalloissa, ei heillä ole tarpeeksi edustajia poliittisessa päätöksenteossa. ”Olemme 20% väestöstä, mutta on vain 4 senaatin edustajaa”. Meillä pitäisi olla 20 senaatin jäsentä” Korostaa Ramos El Paísille.

Tässä vaiheessa moni on jo äänestänyt tai tehnyt päätöksensä. Valitettavasti latinojen vaali-into ei ole kovinkaan suuri. Siitä huolimatta latinojen merkitys Yhdysvaltain vaaleissa on kasvanut.

Missä osavaltioissa on eniten latinoja? Kaliforniassa on 7,9 miljoonaa, Teksasissa on 5,6 miljoonaa, Floridassa on saman verran kuin Teksasissa ja New Yorkissa on 2 miljoonaa.

Molemmilla ehdokkailla on espanjankielinen vaalisivu.

Jos haluat lukea espanjaksi tässä tämä linkki: La importancia del voto latino en las elecciones presidenciales de EEUU

Lähteet:

https://www.telemundo20.com/noticias/decision/estudio-revela-cuales-son-los-temas-mas-importantes-para-los-hispanos-votantes/2065331/

https://elpais.com/internacional/elecciones-usa/2020-10-29/jorge-ramos-la-gran-tragedia-es-que-la-mitad-de-los-latinos-en-ee-uu-no-va-a-votar.

htmlhttps://www.hispantv.com/noticias/ee-uu-/478829/latinos-elecciones-trump-bidenhttps://www.hispantv.com/noticias/ee-uu-/478829/latinos-elecciones-trump-biden

 

 

amgs

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja. Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta. Kuntavaaleissa 2017 sain 112 ääntä. Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Lohjan vammaisneuvoston jäsen Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen Kotisivu: <a href="http://anasorainen.blogspot.fi/" title="http://anasorainen.blogspot.fi/">http://anasorainen.blogspot.fi/</a> tai <a href="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/" title="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/">https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu