Lohjan tulee olla korkealaatuisen kulttuurin tarjoaja tulevaisuudessakin

Lohjalaisten sosiaalisissa medioissa keskustellaan kaupunginorkesterin tulevaisuudesta. Yksi puolue ehdottaa nyt vaalien alla, että luovutaan kaupunginorkesterista. Olen jyrkästi eri mieltä.

Kaupunginorkesteri toimii myös valtionavustuksella ja omalla rahoituksella. Orkesterin tehtävä ei ole tuoda Lohjan kassaan rahaa, vaikka sitäkin se tekee muun muassa ennaltaehkäisemällä kuluja terveydenhoidon puolella. Kulttuuri on tärkeää hyvinvoinnille.

Lohjan kaupunginorkesteri on useiden lohjalaisten työpaikka, ja nämä kulttuurin ammattilaiset rikastuttavat Lohjan kulttuuritarjontaa monilla muillakin tavoin kuin vain orkesterin kautta. Esimerkiksi musiikin opettajina musiikkikoulussa.

Kulttuurista puhuttaessa korostan, että meidän pitää huolehtia siitä, että Lohjalla on yhä laadukasta taiteen perusopetusta. Vain taiteen perusopetuksen kautta saamme Lohjalle korkealaatuista musiikkia, teatteria ja tanssia.

Orkesteri on ollut viime vuosina leikkauksien alla. Orkerterin toimintaan kuuluu myös konsertteja esim. palvelutaloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kahviloissa, kirjastoissa jne. Niistä ei tule orkesterille tuloja.

Sen lisäksi, Uudeltamaalla ei pääkaupunkiseudun (Espoo, Helsinki, Vantaa) lisäksi taida Lohjan kaupunginorkesterin lisäksi muita vakinaista toimintaa harjoittavia orkestereita olla. Länsi-Uudellamaalla orkesterilla on paljon kysyntää.

Kaupunginorkesteri palvelee jokaista lohjalaista ja on yksi myönteisistä vetovoimatekijöistä.

Lohjan kaupunginorkesteri on perustettu vuonna 1964.

Olen ehdolla kuntavaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana Meidän Lohjan ryhmästä. Meidän Lohja ry (ML) on puolueisiin sitoutumaton rekisteröity yhdistys.

amgs
Sitoutumaton Lohja
Ehdolla kuntavaaleissa

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja. Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta. Kuntavaaleissa 2017 sain 112 ääntä. Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Lohjan vammaisneuvoston jäsen Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen Kotisivu: <a href="http://anasorainen.blogspot.fi/" title="http://anasorainen.blogspot.fi/">http://anasorainen.blogspot.fi/</a> tai <a href="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/" title="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/">https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu