Nicaragua, EU:n ja Yhdysvaltojen jämerät viestit

Viime viikko on ollut haastava, mutta samalla hiemän valoisa nicaragualaisille. Daniel Ortega ja kumppanit olivat aikeissa viedä Nicaraguan parlamenttiin kaksi uutta lakia: ”Putinin laki” eli laki ulkomaalaisista agenteista (Ley de Agentes Extranjeros), joka velvoittaa kansalaisia ja järjestöjä ilmoittamaan hallinnolle kaikista saamistaan rahalähetyksistä ulkomailta ja nettisensuurilaki, joka rankaisee eri mieltä olevia maan sisällä ja myös ulkomailla (Ley Especial de Ciberdelitos).

Viime viikolla Ortega kuitenkin empii ja lait odottavat eteenpäin viemistä. Syynä Ortegan varovaisuuteen on se, että Euroopan Parlamentissa oli viety esityksiä, joilla pyydetään jäsenmaita asettamaan sanktioita Nicaraguan hallituksen jäsenille, jos Nicaraguan parlamentti hyväksyy mainitut ihmisoikeusksien vastaiset lait. Euroopan parlamentissa on 624 euroedustajaa. Heistä 609 äänesti esityksen puolesta. Suomalaiset mepit äänestivät kuten pitikin. Kiitos siitä!

Eilen Euroopan komissio jatkoi vuodella sanktioita kuudelle Ortegan virkamiehelle. Torstaina Yhdysvaltojen hallinto asetti sanktioita kahdelle Ortegan hallinnon korkealle virkamiehelle. Yksi sanktion saaneista on yleinen syyttäjä Ana Julia Guido, joka yhteistyössä Nicaraguan poliisin kanssa on ollut edistämässä ja keksimässä eri mieltä oleville rikoksia ja kovia rangaistuksia. Toinen korkea virkamies on Paul Oquist. Oquist on Ortegan läheinen avustaja ja Ortegan henkilökohtainen sihteeri. Oquist on sanktioiden perustelujen mukaan tehnyt lobbaustyötä ulkomailla Ortegan hallinnon eduksi.

Torstaina myös Ortegan yhtiö Caruna lisättiin kovien sanktioiden listalle. Perusteluissa sanotaan, että Caruna on se taho, jolla Ortegan suku operoi Venezuelasta tulevaa apua. Caruna olisi Yhdysvaltain hallinnon mukaan Ortegan rahanpesuyhtiö. Tähän mennessä 23 Ortegan hallinnon virkamiestä ja myös useita Ortegan perheen jäseniä on ulkomailla sanktioiden listalla. Ortegan henkilökohtaisia rahahanoja halutaan sulkea. Niin kauan kun Ortega ei kunnioita nicaragualaisten ihmis- ja kansalaisoikeuksia, sanktiot pysyvät. Voisi kuvitella, ettei sitä mitä ulkomailla tehdään olisi merkitystä, mutta kyllä sillä on. Ortega ja kumppanit ovat ennen kaikkea liikemiehiä, joille Nicaragua on vain yksi yritys heidän palveluksessa.

Lauantaina 100% Noticias –uutiskanavan toimitusjohtaja Veronica Chávez päättyi teho-osatolle sen jälkeen kun Ortegan kannattajat kivittivät hänet. Chávez oli seuraamassa opposition järjestäytymiskokokousta. Poliisit olivat paikalla suojelemassa Ortegan kannattajia! Hallinnon ajojahti itsenäisiä toimittajia ja tiedotusvälineitä kohtaan jatkuu.

Espanjaksi: El vandalismo del kétchup

 

amgs

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja. Kuntavaaleissa 2017 sain 112 äänellä SDP:n ensimmäinen varasijan Lohjalla. Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Lohjan vammaisneuvoston jäsen Ikkalan kyläyhistyksen sihteeri Kotisivu: <a href="http://anasorainen.blogspot.fi/" title="http://anasorainen.blogspot.fi/">http://anasorainen.blogspot.fi/</a> tai <a href="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/" title="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/">https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu