Pienet kyläkoulut halutaan lakkauttaa pandemian keskellä!

Lohjan kaupunki jatkaa leikkauskuriaan vallitsevasta laajasta kriisistä huolimatta. Ensi tiistaina (19.5.) Lasten, nuorten ja perheidenlautakunnan kokousasialistalla on jälleen kerran 7 kyläkoulua,jotka ovat joutuneet leikkauslistalle. Koulut ovat Ikkalan,Nummenkylän, Maksjoen, Lehmijärven ja Pullin koulu, ruotsikielistenkoulujen yhdistäminen Källhagenin kouluun eli yhden ruotsikielisenkoulun lakkauttaminen sekä Asemanpellon koulu.

Erikoista kyläkoulujen lakkautusesityksessä on se, että ei ole kulunut edes vuotta siitä, kun Lohjan ylin päättävä elin eli Lohjan valtuusto, päätti että lakkautuslistalla olevia kouluja ei lakkauteta. Oliko Lohjan kaupunginvaltuuston demokraattinen päätös väärä?

Mikä olisi muuttunut yhdessä vuodessa niin radikaalisti, että valtuustossa tehtyä päätöstä ei enää pitäisi kunnioittaa? Valitseva yhteiskunnallisen tilanteen ja koronaviruksen tuomat terveyshaasteet osoittavat sen, ettei nyt eikä ensi vuonnakaan ole järkevää ahtaa lapsia pienistä kouluista isompiin kouluihin ja pitkiin koulukuljetuksiin pikkutakseissa. Lakkautusuhan alla olevien koulujen oppilaille, opettajille ja perheille ei ole annettu oppimis- ja työrauhaa.

Demokratia näyttää olevan Lohjalla pelkkä leikki, jossa yhden klikin tahto ajetaan läpi keinolla millä hyvänsä. Mitä varten lautakunnat ja valtuusto ovat olemassa, jos pieni ryhmä päättäjiä mitätöi jatkuvasti demokraattiset päätökset eikä huomioi kaupunkilaisten mielipiteitä? Lohjan strategian kaksi ensimmäistä arvoa ovatavoimuus ja asukaslähtöisyys.

amgs

Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja. Kuntavaaleissa 2017 sain 112 äänellä SDP:n ensimmäinen varasijan Lohjalla. Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Lohjan vammaisneuvoston jäsen Ahonpään ja Karisjärven työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja Ikkalan kyläyhistyksen sihteeri Kotisivu: <a href="http://anasorainen.blogspot.fi/" title="http://anasorainen.blogspot.fi/">http://anasorainen.blogspot.fi/</a> tai <a href="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/" title="https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/author/anamariagutierrezsorainen/">https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu