Rasisminvastaisesta toimintaohjelmasta

Hallitus hyväksyi viime viikolla 72-sivuisen rasisminvastaisen toimintaohjelman. Ohjelma on lukemisen arvoinen jo siitä syystä, että siinä kerrotaan muun muassa miten eri hallintoaloilla ollaan paneuduttu rasismivastaiseen työhön.

Rasisminvastainen toimintaohjelma antaa tietoa rasismin eri muodoista, ja se pyrkii parantamaan tietoisuutta rasismin eri muodoista. Toimintaohjelmassa on  52 toimenpidettä, joilla yritetään purkaa yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita. Hyvä niin. Toimintaohjelmaa ei tehtäisi, jos sille ei olisi tarvetta.
” Uusimman eurobarometrin (2019) mukaan yhteensä 73 % suomalaisista pitää romanien syrjintää Suomessa yleisenä, kun koko Euroopan unionissa vastaava osuus oli 61 %. Myös etniseen alkuperään tai ihonväriin perustuvaa syrjintää pidetään Suomessa hyvin yleisenä (65 %). ” Näin lukee toimintasuunnitelmassa. Ei ihme, että moni nuori on huolissaan kovenevasta ilmapiiristä.

Luin toimintasuunnitelman läpi. Tietenkään hallitusohjelmalla ei voida puuttua suoraan siihen, miten kotona lapsille ja nuorille opetetaan sellaisia arvoja kuten yhdenvertaisuuta, ihmisyyttä ja empatiaa. Myös seurakunnilla ja eri kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli rasisminvastaisessa työssä. He kohtaavat ihmisiä arjessa ja kasvotusten. Ohjelmat antavat ohjeita, mutta paperista käytäntöön on pitkä ja jopa mutkainen matka. Mutkainen siksi, että ennakkoluulot ja kovat arvot toimivat joskus kompastuskivinä hyvien ohjelmien toteuttamisessa. Ohjelma on yleisluontoinen, mutta se antaa paljon tietoa.

0
amgs
Sitoutumaton Lohja

Puoluepoliittisesti sitoutumaton valtuutettu (2021-2025). Jokainen meistä on arvokas! Tässä esitän ainoastaan omia näkemyksiä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteen maisteri (YTM). Valmistuin Tampereen yliopistosta. Opiskelin journalismia, aikuiskasvatusta ja filosofiaa. Suoritin opintojani suomen kielellä. Äidinkieleni on espanja.
Forbes Centroámerica on listannut elo-syyskuun numerossaan sata Keski-Amerikan vaikutusvaltaisinta naista vuonna 2020. Olen yksi niistä sadasta.
Kuntavaaleissa 2017 sain 112 ääntä.
Ikkalan kyläyhdistyksen sihteeri
Suomi-Nicaragua -seuran hallituksen jäsen
Toimittajat ilman rajoja -järjestön jäsen
Kotisivu: http://anasorainen.blogspot.fi/
tai
https://anamariagutierrezsorainen.wordpress.com/au...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu