Maailma ei ole Lannister

Kun Adam Smith kirjoitti Wealth of Nationsin noin 250 vuotta sitten, hän ei juurikaan ottanut kantaa siihen millainen rahajärjestelmän pitäisi olla, vaan lähestymistapa oli lähinnä historiallinen katsaus aiheeseen. David Ricardo meni 1800-luvun alussa teoksessaan "Theory of Money"pidemmälle, mutta ajan kuluessa soppaa ovat sekoittaneet lukemattomat taloustieteilijät sekä poliitikot.

Nykyään elämme rahajärjestelmässä, jossa kierrossa olevan rahan määrä riippuu sen kysynnästä, eikä rahan kysyntä nosta lainakorkoja. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä että, raha ei todellisuudessa ole niukkuushyödyke, vaikka kansalaisesta pankin lainatiskillä joskus siltä tuntuukin.

Tätä tilannetta on hyvä peilata rahan yleisiin tarkoitusperiin, jotka löytyvät hyvin kuvattuna Wikipediasta:

"Raha on yleinen vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto sekä valuutta. Sen tärkein tehtävä on toimia yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä eli sen voi vaihtaa hyödykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin. Raha on myös yhteiseen sopimukseen perustuva arvon säilyttäjä ja kirjanpidon yksikkö "

Vaikka raha toimii edelleen vaihdon välineenä, sekä arvon mittana, kolmas elementti, eli arvon säilyttäjä on jo kyseenalaistettu poliitikkojen toimesta vahvasti, mm. Kreikan talletusveron tapauksessa, ja EKP:n määrällisessä elvytyksen kautta. Tämä on johtanut siihen, että arvon säilytystä on haettu muulta, esim. Sveitsin frangista ja osakemarkkinoilta. Vaikka olemme jo ehtineet nähdä miten maailman talousjärjestelmä natisi liitoksissaan 2008 kriisin kautta, globaali rahajärjestelmä on edelleen pitänyt pintansa, joskin uusi raivaa jo vanhaa tieltään.

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja, ja vaikka toki toivon että transitio uuteen tapahtuu kivuttomasti, historiallisesti tämä on epätodennäköistä. Kuvaajaan voi kukin mielessään asettaa ensimmäisen maailmansodan, Waterloon taistelun ja voittamattoman Armadan tappion.

Minua henkilökohtaisesti ottaa päähän se, että historiasta ei kyetä oppimaan. Kerta toisensa jälkeen kansankunnat käyttävät rahajärjestelmäänsä väärin lyhytaikaisten etujen saavuttamiseksi, aiheuttaen katastrofin pidemmällä aikavälillä.

Lähes poikkeuksetta väärinkäyttö on ollut niin merkittävää velkaantumista, että velkoja ei kyetä maksamaan pois, ja tässä tilanteessa lähes kaikki länsimaat tällä hetkellä ovat – on päivänselvää että yksikään velkaantunut länsimaa ei voi selviytyä veloistaan kuin rahaa painamalla tai konkurssin kautta, joka ainakin Islannin tapauksessa oli täysin oikea ratkaisu.

En ole kultakannan kannattaja, mutta pyytäisin uutta rahajärjestelmaa suunnittelevia taloustieteilijöitä harkitsemaan järjestelmää, joka tekisi valtioiden ylivelkaantumisen mahdottomaksi, tai ainakin nykyistä vaikeammaksi. Eräs tapa saavuttaa tämä on tekemällä rahasta taas niukkuushyödyke, eli lainakysyntä nostaisi korkoja. Tälläisessa maailmassa elimme Bretton Woods järjestelmän ollessa voimassa 1970-luvulle saakka, eli kovin kauas historiaan ei tarvitsisi palata.

Oma ehdotukseni on luopua fraktionaalisesta reservijärjestelmästä, ja rahan syntymekanismin muuttamista niin, että se painetaan maailmaan luotonlaajennuksen sijaan. Tämä lähestymistapa olisi myös siitä herkullinen, että se voitaisiin kohdistaa sinne missä rahaa parhaiten osataan käyttää ja eniten tarvitaan, eli suoraan kansalaisille, ja se mahdollistaisi myös halutun inflaatiotavoitteen saavuttamisen. Vaikutus nykyiseen talous ja työllisyystilanteeseen olisi myös elvyttävä.

Euroalueen väkiluku on luokkaa 333 miljoonaa, ja esim. 60 mrd kuukaudessa (EKP:n nykyisen määrällisen elvytyksen taso) jaettuna tasan kansalaisille olisi ~180e per nuppi kuussa. Sen verran pieni summa, että insentiivi työntekoon ei häviäisi, mutta kuluttajien velkavuori alkaisi sulaa, ja kysyntä ja sitä kautta työllisyys lähtisi kasvuun.

Pidemmällä aikavälillä inflaatiotavoite sanelisi sen, paljonko rahaa voitaisiin kansalaisille luoda vastaisuudessa -> esim. jos inflaatio on alle 2%, lisää rahaa, jos yli sen, vähemmän rahaa. Riskinä olisivat toki poliitikot jotka lupaisivat aina lisää, mutta tämän voisi systeemin perustamissopimuksessa yksiselitteisesti kieltää.

Jotakin melko mullistavaa on joka tapauksessa tehtävä, muuten monessa muussakin maassa kuin Kreikassa on edessä vuosikymmenien kurjuus, joka on järjetöntä. Sääntöjä on ennenkin muutettu, ja velkoja jätetty maksamatta – minkään kansan ei voida odottaa kärvistelevän vuosikymmeniä johtajiensa virheiden takia.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu