Suomen Pankki ja lupa painaa rahaa

Taloussanomien (7.10.2015) mukaan Suomen Pankki rahoittaa julkisia menojamme 40 miljoonalla per arkipäivä. Selvennyksen vuoksi, tämä on ns. helikopterirahaa, eli ei varsinaisesti keneltäkään pois.

Koska oletan että liian moni päivän Taloussanomien lukija kuvittelee että viisasten kivi on löytynyt, ja vaikka olen aiheesta jo aikaisemmin kirjoittanut, niin haluan painottaa vielä kerran – julkissektorille kohdistettu kvantitatiivinen elvytys vain siirtää kilpailukykyongelman ratkaisua, eikä ratkaise sitä.

Suoraan kuluttajille suunnattu kvantitatiivinen elvytys yhdessä julkissektorin menojen jäädyttämisen kanssa olisi oikea ratkaisu. Vain näin voidaan korjata sekä kilpailukyky-, että kysyntäongelma.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu