Hauskempi kuin Adam Sandler

Helsinkiin ehdotetaan hauskuusjohtajaa (HS 23.10.2015) – ilmoittaudun (tietysti) hakijaksi, ja mielessä on heti muutama asia, joilla voitaisiin aloittaa:

Jo purettujen lasipalatsin terassien tilalle löydetään kaupungin ytimestä uusi tuulensuojainen paikka, jossa terassit eivät häiritse ketään ja voivat olla auki sen verran kuin haluavat, ja tarjoilu myös anniskelualuiden ulkopuolelle, esim. hiekkarannoille sallittaisiin.

Kotimaisten pienpanimoiden myynti suoraan panimosta sallitaan.

Puistojen ja muiden julkisten aluiden vuokraamisajatus unohdetaan, sen sijaan kaikessa toiminnassa pyritään näiden julkisten aluiden maksimaaliseen käyttöasteeseen.

Ravintola-alan säädökset puretaan tarkoituksenmukaisiksi, ja pienimuotoinen ravintolapäivätoiminta sallitaan aina, mutta kuitenkin vain niin, että yli kerran vuodessa ravintolapäivään osallistuvia toimijoita verotetaan kuten normaalia elinkeinotoimintaa.

Kaljakelluntaan suhtaudutaan positiivisesti, sekä kaikenlaiseen vastaavaan kansaistoimintaan kannustetaan, olettaen että järki pysyy mukana.

Kulttuuritoiminnasta lohkaistaan korkeakulttuurista merkittävä osa harrastekulttuurille, jossa rahoitus jaetaan kävijämäärän mukaan.

Tämän lisäksi työmatkavähennystä polkupyöräilylle kasvatetaan, tämä maksaa itsensä takaisin helposti terveydenhuoltokuluissa, ja työmatkavähennys laajennetaan myös hiihtämiseen.

Näiden (ja monen muun) muutosten jälkeen rummutamme ulkomaille, että Helsingissä saa pitää hauskaa, ja turistit kiittävät. Säännösmuutosten lobbaamisen ja viestinnän lisäksi hauskuuttajan tehtäviin kuuluisi tietysti myös ympäri kaupunkia patsastelu silinteri päässä, kansalaispalautetta ja ehdotuksia kysellessä.

Vaikka monessa näistä ehdotuksista on kyse alkoholimyönteisyydestä, kyse on oikeasti laajemmin liberaaliudesta – hauskuus syntyy siitä, että ihmisille sallitaan kaikenlainen hauskanpito, sekä hauskanpitoon liittyvä yritystoiminta. Ihmiset pitävät hauskaa eri tavoin, eikä jonkun hauskanpito ole keltään pois

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu