Sote on äärettömän kallista viivytystaistelua kaupungistumista vastaan

Jari Stenvallin näkemys Sotesta: "Valtavia riskejä Suomelle" (IS 10.11.2015) on huomionarvoinen kirjoitus, ja se kykenee kiteyttämään erään tämän maan merkittävimmistä ongelmista yhteen lauseeseen:

"Suomessa ei ole ymmärretty sitäkään, että ainoastaan vahvojen kaupunkien ansiosta pärjätään globaalissa maailmassa ja globaalissa kilpailussa."

15 alueen Sote-uudistus on haja-asutuksen sementoimista, ja viivytystaistelua 6000 vuotta vanhaa megatrendiä vastaan.

Esitin maaliskuisessa kirjoituksessani: "Kysymykseni tulevalle keskustalaiselle pääministerille on seuraava: Kuinka monta miljardia kaupungistumisen viivästyttäminen yhdellä vuodella saa maksaa?"

Saimme juuri vastauksen – ihan kivasti.

Ja teille, jotka kuvittelevat etätyön tekevän kaupungit tarpeettomiksi, niin kannattaa miettiä uudelleen: "Internet on kaikkialla maailmassa kiihdyttänyt kaupungistumista – erityisesti suurkaupungistumista. Internet parantaa suurkaupungin elämää enemmän kuin pikkukaupungin tai maaseudun." (Mikko Sarela)

Tämän lisäksi Suomen korkea työttömyys johtuu myös merkittäviltä osin kaupungillistumisen puutteesta.

Aikaisempia kirjoituksiani kaupungillistumisesta:

http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201362-taas-kaupungillistumisesta

http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200179-asumisen-kalleudesta

http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199857-i-call-bullshit-asumise…

http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194619-kaupungistumisesta

—-

Muuten olen sitä mieltä, että työmarkkinajärjestöt on tuhottava.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu