Perustulo vastaisi kysymykseen "Onko Suomen nuoriso laiskaa?"

Ajauduin taas kerran väittelyyn siitä, että onko Suomen nuorisossa jotain vikaa, kun työt eivät maistu. Vastapuoli esitti MOL:issa olevan 10708 avointa työpaikkaa, joka hieman kapeni 6019 avoimeen työpaikkaan asettamalla vaatimuksiksi palkkatyö ja kokoaikatyö.

Kun mukaan otettiin vielä pätevyysvaatimukset hihasta, niin noista työpaikoista ehkä 10%, eli noin 600 olisivat kenen tahansa nuoren haettavissa. Ilmoitin etten laita skumppapulloa vielä pakkaseen siitä syystä, että jos koko Suomen nuoriso ottaa itseään niskasta kiinni ja 600 henkeä työllistyy.

Tähän vastapuoli totesi, että tämähän on vain yhden kuun saldo, vuodesssa 12 x 600 olisi jo pikkolopullon arvoista. Vaan eipä ole – sillä kuukaudesta toiseen MOL:issa keikkuvat auki ne paikat, joiden vastaanottaminen ei ole työnhakijalle kannattavaa.

Tämän voisi osoittaa todeksi avaamalla 100 000 työpaikkaa MOL:iin huonoilla ehdoilla ja palkalla – olisiko avoimien paikkojen suuri määrä indikaatio Suomen nuorison laiskuudesta?

Ei olisi – avoimien paikkojen määrä on indikaatio sosiaaliturvajärjestelmämme huonoudesta, joka pitää huolen siitä että töitä ei kannata ottaa vastaan.

Sen sijaan että kansakunta kohdistaa energiansa syyttömien kurittamiseen, olisi sosiaaliturvaa uudistettava perustulon suuntaan. Hallitus on luvannut tämän kokeilun tehdä, tuumasta toimeen siis.

Samalla voisitte laittaa työvoimatoimiston kiinni, kyseinen laitos on massatyöttömyyden vallitessa pelkkä kuluerä.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu