Asumistuki on haitallisin tuki

Paisuvaan asumistukeen kaadetaan jo miljardeja (KL 29.12.2015) – asumistuki on korvamerkitty tuki, josta tuensaaja ei pääse nauttimaan millään tavalla, vaan se siirtyy Kelalta hänen kauttaan vuokranantajalle. Kauppalehden sanoin:

"Kun vuokranantajat korottavat vuokria, se nostaa Kelan maksamaa asumistukea."

Se, että tuki nousee vuokran mukana poistaa myös vuokralaiselta insentiivin muuttaa muualle alemman vuokran perässä, joten niin kauan kuin tuet nousevat, vuokrat nousevat – ja päinvastoin. Tämä ikiliikkuja siirtää 1,5 miljardia vuodessa tukena veronmaksajilta vuokraisännille. Toinen mokoma (ainakin) tulee myös veronmaksajilta, eli heiltä jotka maksavat vuokransa ihan itse – tuet nostavat myös heidän vuokriaan, koska yleinen hintataso nousee.

Toinen asumistukeen liittyvä ongelma on siinä, että se kannustaa asuntojen vajaakäyttöön – koska asumistuki on n.80% vuokrasta tiettyyn maksimiin saakka, vuokralaisella on insentiivi saada vuokransa osumaan tuohon maksimiin, koska tällöin tuetkin ovat maksimissa.

Tällöin esim. huoneen jakaminen ei kannata, koska tukea ei pääse nostamaan maksimimäärää.

Ratkaisu tähänkin ongelmaan on perustulo – siirtymävaihe on tietysti hankala, mutta tämä ei ole syy jättää uudistusta tekemättä.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu