Paikallinen sopiminen – pässit päättämään Kaalimaan asioista

Yhteiskuntasopimus nytkähti eteenpäin: Palkansaajapuoli saamassa haluamansa – Olli Rehn uskoo pikaiseen sopuun (HS 17.2.2016) – vaikka Suomi on monelta osin oikeusvaltio, on kolmikanta tässä suhteessa kummajainen.

Jos Ake, Make ja sinä teette sopimuksen siitä, että Pera ei saa soittaa Hectoria omistamassaan baarissa, Pera voi pyyhkia sopimuksellanne peräpäänsä.

Jos taas EK, ammattiliitot ja hallitus sopivat siitä, että työtön ei saa sopia Peran kanssa millä palkalla ja ehdoilla hän voisi baarissa työskennellä, tuo sopimus pätee aivan kuten se olisi laki.

Länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen mukaan sopimukset koskevat vain niitä osapuolia, jotka ovat niistä sopimassa (Wikipedia, viitattu 21.2.2016):,

"Päätäntävapaus antaa osapuolille mahdollisuuden valita itse, solmiiko sopimuksen vai ei. Sopimuskumppanin valitsemisen vapaus antaa osapuolen valita, kenen kanssa sopimuksensa solmii.

Sisältövapaus takaa osapuolille mahdollisuuden päättää vapaasti esimerkiksi hinnasta ja muista sopimusehdoista."

Kuten yleisesti on tiedossa, kolmikannasta puuttuvat sekä yrittäjien että työttömien edustajat. (EK ei aja yrittäjien etua, vaan suuryritysten, ja liitot kusevat aina työttömien muroihin)

Sen lisäksi että yleissitovat työehtosopimukset ovat länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen vastaisia, ne ovat myös kansantaloudellisesti haitallisia, sillä tällä hetkellä Pera jättää usein työttömän palkkaamatta.

Jos hallitus todella haluaa tämän paan parasta, sen pitäisi yleislakon uhallakin poistaa tämä epäkohdan, eli laki työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta (Finlex, viitattu 21.2.2016). Toisin kuin moni pelkää, tämä ei tulisi johtamaan palkkojen polkemiseen (VU 18.2.2016)

Se, että annetaan pässin päättää kaalimaasta, kuten hallituksen päätös nyt oli, ei tule johtamaan mihinkään.

Viskipuolue kannattaa paikallista sopimista yhdistettynä perustulon suuntaiseen  sosiaaliturvauudistukseen, joka antaisi työntekijöille nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää huomattavasti paremman mahdollisuuden neuvotella asemastaan.

Viskipuolue Facebookissa

http://viskipuolue.fi/

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu