Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa

Kirjoitin eilen Vantaan korruptiovyyhdistä, ja aamulla heräsin lukemaan Vaalirahakohussa ryvettyneellä Nuorisosäätiöllä ja sen johdolla vaiettuja kiinteistöbisneksiä (Yle 24.8.2016)

Siinä missä Vantaan toimintaa käsittelevä uutisointi ei omani lisäksi kirjoituksia täältä Puheenvuorosta irroittanut, tämänaamuista sentään kommentoi Pekka Lukkala – tämän kirjoituksen otsikko on hatunnosto hänelle.

Loppujen lopuksi säätiö ja yhdistyskorruption lopettaminen on täysin mahdollista (AA 23.1.2016), sekä jo tapahtunut lain tai sääntöjen vastainen toiminta verotettavissa (AA 3.8.2016) – jos poliittista tahtoa vaan löytyy.

Hiljaisuus muiden puolueiden suunnasta on merkki siitä ettei löydy, sillä eihän korppi korpin silmää noki. Lähes jokaisessa asiassa on joku eduskuntapuolueen edustaja poimimassa irtopisteitä, mutta tätä Pandoran laatikkoa ei uskalleta avata.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu