Sadetanssihallitus

Kirjoitin hallituksemme työllisyystavoitteesta ennen kesää sanoilla 100 000 työpaikkaa – jos huomenna ei sada. Nyt näyttää siltä, että satoi, eikä maailmantaloudessa tapahtunut mitään yllättävää käännöstä, joka olisi saanut Arkadianmäen kilistemään laseja hyvin tehdyn työn kunniaksi.

Hyvin tehty työ olisi ollut tässä tapauksessa viilausta (2.9.2016), jolla ei maan tai maailman tilaan tehdä mitään vaikutusta. "Tehdään mitä voidaan, sen sijaan että tehtäisiin mitä pitää." paistaa läpi aivan kaikesta mitä kastroitu hallituksemme tekee (esim. Kolmikantainen työryhmä)

Jottei kirjoitus mene pelkäksi naukumiseksi, alla kolme asiaa, jotka voisivat muuttaa tilanteen:

1. Työmarkkinajärjestöjen vallan riisuminen yleislakonkin uhalla.

2. Virkamieshallituksen nimittäminen.

3. Uudet vaalit.

Sadetanssi  on tuhansia vuosia vanha tapa, jos hyvää tulevaisuutta toivomalla jatketaan, toivon todellakin vaalivoittoa Kristillisdemokraateille – ehkä heidän pyyntönsä kuuluvat paremmin yläkertaan.

Jos taas uskomme, että teoilla on mahdollista kurssi kääntää, kannustan äänestämään Liberaalipuoluetta – meillä ei ole mitään hävittävää tarvittavien muutosten tekemisessä.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu