Eläketurvakeskuksen kristallipallo huurussa

Nyt 30-vuotiaille pamahtaa yllättävän iso potti – ansaittua työeläkettä ei voi menettää (IS 15.9.2016) on sarjassamme vaarallista uutisointia. Jokaisen kolmekymppisen on hyvä pelata sen varaan, että nyt maksamistamme eläkemaksuista emme tule itse kahvipakettia enempää näkemään. Ne ehditään syödä ennen eläköitymistämme jo ainakin pariin kertaan.

Parhaimmat naurut saa kuitenkin artikkelin kohdasta:

"Ansaittua eläkettä ei voi menettää

Ansaittu eläketurva säilyy, vaikka työpaikka vaihtuu tai yritystoiminta päättyy. Ansaittua työeläkettä ei siis voi menettää, vaan se kuuluu perustuslain omaisuudensuojan piirin."

Ehdotan että perustuslakiin kirjataan myös, että Suomi ei voi joutua maksukyvyttömäksi. Ja että taivaasta sataa mannaa tiistaisin.

 

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu