Presidentin valtaoikeuksien kaventaminen oli iso naula arkkuun

Suomen perustuslakia on vuosituhannen vaihteessa muutettu niin, että Suomen tasavallan presidentillä ei ole enää valtaa hajottaa eduskuntaa. Nykymuodossaan laki menee näin:

"Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi."

Alkuperäinen näin:

"Presidentin asiana on kutsua eduskunta ylimääräisille valtiopäiville, antaa määräys edustajavaalien toimittamisesta, avata ja päättää valtiopäivät, sekä määrätä uudet vaalit toimitettaviksi ja hajoittaa eduskunta."

Nykymuodon ongelma on siinä, että eduskuntaa ei käytännössä koskaan hajoteta, vaikka se olisi toimintakyvytön – näin selvimmin oli Kataisen ja Stubbin hallitusten osalta, joskin myös Sipilän hallitus nojaa "pää hiekkaan ja odotellaan parempia aikoja tai seuraavia vaaleja" strategiaan. Ongelmaa ei helpota se, että Suomen politiikka koetaan joskus vain astinlautana EU-politiikkaan.

Pidän mahdollisena, että perustuslain muutoksista pääsee eduskunta lähivuosina äänestämään ("Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon." Yle 31.8.2016), ja jos näin tapahtuu, ehdotan että äänestetään samalla seuraavasta muutoksesta:

"Presidentin on hajoitettava tehtäväänsä kykenemätön eduskunta, ja määrätä uudet vaalit toimitettavaksi."

Näin kansakunnassamme olisi aina joku, jonka vastuulla on ison punaisen napin painaminen, ja jonka yöunet kärsisivät sen painamattomuudesta.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, jonka mielestä Sipilän pitäisi riittävän kriisimentaliteetin luomiseksi pyytää eduskunnan hajottamista.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu