Taloustieteen kolmas sisarus

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että taloustiede on epäonnistunut tiede ja että sillä on paha kaksoisveli. Tänään luin, että feminismi saapui Suomen talous­keskusteluun (HS 16.1.2016), joka siis tarkoittaa kolmatta, eri lähtökohdista samoja asioita tutkivaa tiedettä.

Siinä missä taloustiede on itsessään huteralla pohjalla, sen paha kaksoisveli on aluepolitiikkaa valepuvussa, ja feministinen taloustiede kyntää myös aika syvällä edunvalvonnan ytimessä:

"Rahankäyttö esimerkiksi sairaanhoitajiin ja lastentarhanopettajiin myös lisäisi työllisyyttä perinteisiä investointeja enemmän, sanoo de Henau. Moni ekonomisti tosin huomauttaa, että investoinnin hyöty arvioidaan yleensä tavoitellun lopputuloksen – esimerkiksi rakennuksen tai varhaiskasvatuksen – onnistumisesta. Ei siitä, kuinka monta ihmistä se työllistää."

Pohjat vetää kuitenkin valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Jenni Kellokumpu:

"Lisäksi tyttöjä pitäisi kannustaa enemmän teknisille koulutusaloille.

”Yksi hullu ajatus on se, että ylioppilaskirjoituksissa olisi omat arvosteluasteikot kummallekin sukupuolelle.”"

Ajatus on todellakin hullu, ja mahdollisesti perustuslakimme vastainen – riippuen vähän tulkitsijasta.

Tasa-arvon eteen saa ja pitääkin tehdä töitä, mutta se, että syrjintää edes harkitaan keinona, on mielestäni vahvasti kyseenalaista.

Toistan pyyntöni puolentoista vuoden takaa: "Taloustieteilijät, kerätkää itsenne ja reformoikaa tieteenalanne, liian tärkeät asiat ovat teidän harteillanne." – tällä kertaa yhdenvertaisuus.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, joka on egalitaristi.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu