Puurakentaminen lieventäisi ilmastonmuutosta

Yhdysvaltojen lähtö Pariisin ilmastosopimuksesta varmistui – Trump kertoi kantansa Valkoisessa talossa (Yle 1.6.2017). Nyt on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan, että mistä ilmastonmuutoksessa on tiettävästi kyse, ja miten sen voisi pysäyttää, tai edes hidastaa.

Sen mitä olen lukenut, lisääntynyt hiilidioksidi ilmakehässä estää lämmön karkaamista avaruuteen, joka lämmittää maapalloa. Maapallon lämpeneminen johtaa mm. veden tilavuuden lisääntymiseen, ja sitä kautta merenpinnan nousuun (Waterworld ei siis johdu (pelkästään) jäätikköjen sulamisesta – Costner saa nauttia niin hyvästä säästä johtuen ilmastonmuutoksesta), ja kaikkeen muuhun ikävään.

Tämä kaikki on kovin harmillista, ja vaikka epäilen, että ihmislaji on vain hieman heinäsirkkoja kauaskatseisempi, niin yritetän silti ratkoa ongelmaa, eikä vaivuta kyynisyyteen.

Ylätasolla kysymys on hyvinkin yksinkertainen – hiilidioksidia pitäisi saada sitoutumaan enemmän kuin sitä vapautetaan. Tätä vasten EU:n päästökauppa on hyvää tarkoittava, joskin aivan liian monimutkainen ratkaisu (Taloussanomat, 10.10.2009). Pariisin sopimus oli käytännössä yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen keinot auki jättäen – tämä lähestymistapa on mielestäni järkevä, mutta kansallisvaltioihin perustuva maailma on kyvytön pitämään sopimuksia, eli mikä ratkaisuksi?

Ehdotan, että Suomi ampuu esimerkkinä muille itseään jalkaan, ja toteuttaa ensimmäisenä maailmassa suljetun kierron hiilidioksidin osalta.

Tämän voisi toteuttaa "raha seuraa hiilidioksidia" keinolla hiilidioksidicrediittinä, eli jos metsänomistaja kasvattaa metsää (tai muuta pysyvää biomassaa, tai muuten sitouttaa hiilidioksidia), hänelle valtio maksaa hänelle sen verran kuin se sitoo hiilidioksidia.

Kun puu myydään, joutuu metsänomistaja maksamaan vastaava summan verran ostajalle. Jos ostaja käyttää puun sellaisenaan esim. rakentamiseen (ts. hiilidioksidia ei vapaudu), hän saa pitää rahat. Jos hän polttaa sen, tai keittelee siitä esim. sellua (joka vapauttaa tietääkseni yli 50% hiilidioksidista välittömästi takaisin ilmakehään), niin ostaja tilittää vapautuneen hiilidioksidin hinnan valtiolle. Sen hiilidioksidin verran rahaa mitä ei vapaudu, siirretään aina tuotantoketjua pitkin eteenpäin.

Tämän ketjun loppupäässä on kuluttaja, jolle hiilidioksidicrediitti ei kuitenkaan siirry, vaan se tilitetään takaisin valtiolle. Näin syntyy kierto, jossa jokainen hiilidioksidia vapauttava taho maksaa, ja jokainen sitä sitova taho hyötyy.

Stetsonista arvioiden voisi hyvä aloitushinta olla vaikka 10€/m^3 puuta, joka on noin hiilidioksiditonni (http://www.puuinfo.fi/) – vertailun vuoksi päästöoikeustonnin hinta on luokkaa 5e nykymarkkinoilla, eli suuruusluokka on ainakin sopiva, ja sen määrää voimme halutessamme kasvattaa (esim.100€/m3 johtaisi siihen, että Suomessa ei paljon muuta kuin metsää enää kasvatettaisi).

Metsä kasvaa Suomessa luokkaa sata miljoonaa kuutiota vuodessa, eli operaation maksimihinta olisi noin miljardin vuodessa (tämä olettaisi, että metsää kasvatettaisiin vain nykyisen määrän verran, ja hakkuut lopetettaisiin täysin) – jos rahaa ei meinaa löytyä, tämä voidaan ottaa vaikka maataloustuista.

Tämä järjestelmä voidaan rakentaa täysin kansallisesti, eikä se ole mitenkään ristiriidassa muiden samoja tavoitteita ajavien sopimusten ja järjestelyjen kanssa.

Nokkelimmat voivat tässä jo todeta erään sudenkuopan – entä jos metsänomistaja vetää hiilidioksidicrediitit kurkusta alas, eikä hänellä ole varaa siirtää niitä eteenpäin puuta myydessä? Ei hätää, metsä siirtyisi tällöin (maapohjineen) Suomen valtiolle, ja se voidaan julistaa vaikka luonnonsuojelualueeksi.

Entä ulkomaille myyminen? Tällöin crediitit tilitetään takaisin valtiolle.

Whats the point, voisi kolmas kysyä? Käytännössä tämä kannustaisi puurakentamiseen, joka saattaa olla paras tapa sitoa hiilidioksidia – 5% maailman hiilidioksidipäästöistä tulee sementtiteollisuudesta. Ihminen yrittää parhaansa mukaan kehittää erilaisia hiilidioksidin talteenottometodeja, mutta luonto ratkaisi tämän ongelman jo miljardeja vuosia sitten.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, joka ei omista metsää. Tämä kirjoitus ei varmasti ole täydellinen ratkaisu, ja ihmettelen jos kommentoijat eivät sitä saa ammuttua alas, mutta katsotaan : )

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu