Koulujen yksityisomistus ratkaisisi homeongelmat

Vietin ensimmäiset kouluvuoteni Sarvaston viipalekoulussa. Kun vuosia sitten kävelin kyseisen paikan ohi, paikalla oli vain hiekkakenttä ja mietin että mitäköhän koululle on käynyt. Kirjoittaessani nyt tätä juttua selvittelin asiaa ja Google osasi kertoa, että kyseinen viipalekoulu ilmeisesti jatkaa elämäänsä Itä-Helsingin musiikkipiston väistötilana (hel.fi 3.3.2015), homeettomana:

"Ilmanlaatu ja vaihtuvuus on hyvä; tarkastuksessa ei todettu poikkeavia hajuja eikä home- tai kosteusvaurioita."

Kaikkialla Suomessa eivät koululaiset ole yhtä onnekkaita.

Hallitus haluaa kuntien purkavan vanhat homekoulut – Sipilä myöntää julkisen rakentamisen kärsivän ongelmista (Yle 18.6.2017):

"HELSINGIN kouluista ja päiväkodeista vastaava apulaispormestari Pia Pakarinen kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa (HS 18.6.), että hän aikoo selvityttää, mistä koulujen sisäilmaongelma johtuu."

Ehdotan, että selvittelyjen suunnittelujen sijaan aloittavat lukemalla Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä (Rakennuslehti 19.04.2017).

Rakennustekniikka ei ole triviaalia, ja siihen liittyviin kysymyksiin minulla ei ole kompetenssia ottaa kantaa, mutta pari kohtaa artikkelissa pistivät silmään:

"Ongelma koskee myös julkisia rakennuksia, kuten kouluja ja virastotaloja. Varsinkin kouluissa urakan valmistumispäivämäärä on ehdoton, mitä edes rakennusvalvonta ei välttämättä ota huomioon omassa päätöksenteossaan. Urakoitsija saattaa siksi miettiä, onko edullisempaa maksaa mahdolliset korjauskustannukset kuin myöhästymisestä aiheutuvat sanktiot.

Julkisessa rakentamisessa siivousvaatimukset ovat lisänneet muovimattojen tiiviysvaatimuksia moninkertaisiksi."

"Julkisissa rakennuksissa ollut eniten ongelmia

Koulujen ja sairaaloiden ohella koko julkinen rakennuskanta kärsii kosteus- ja homeongelmista."

 

Uskon, että korrelaatio kiinteistön julkisen omistuksen ja homeongelmien välillä on tilastollisesti merkittävä. Jos näin, voi sanoa että koulujen homeongelmat johtuvat merkittäviltä osin siitä, että ne ovat julkisessa omistuksessa.

Tästä on helppo johtaa homeongelmaan eräs ratkaisu – kuntien ei pitäisi omistaa koulukiinteistöjä, vaan niiden pitäisi vuokrata ne markkinoilta sellaisin ehdoin, että jos kolmannen osapuolen toteuttamat sisäilmamittaukset osoittavat toistuvia ongelmia, niin vuokrasopimus katkaistaan.

Tämän jälkeen edessä on muutto uuteen kouluun. Tämä saattaa tuntua kalliilta, mutta uuden koulun pystyttäminen ei itseasiassa ole kovin kummoinen urakka (HU 12.09.2016) – varsinkin kun sen maksaa kiinteistön omistaja, eikä kunta.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, jonka mielestä luonnolliset monopolit on syytä pitää julkisessa omistuksessa.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu