Poliitikko laskuttaa alkavalta tunnilta

Poistuessani tänään ensimmäisestä Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksestani totesin tutulle valtuutetulle, että uskoni demokratiaan rapisi taas lisää – hän kuittasi, ettei rapiseminen lopu koskaan.

Pääsin tänään todistamaan kuinka 85 valtuutettua kuittasi 385e per nuppi painamalla kerran "Läsnä"- nappia. Kokous kesti 7 minuuttia, ja ensimmäinen valtuutettu oli ovesta ulkona jo kolmen minuutin kohdalla.

Olin toki yksi heistä, mutta en voinut jäädä poiskaan, koska silloin tämä juttu olisi jäänyt kirjoittamatta, sillä se olisi ollut vain kateellisten panettelua.

IS:n keväisestä jutusta (IS 9.4.2017) voitte hakea osviittaa sille millaisia kokouspalkkioita yleensä maksetaan – tavallisesti kokoukset todellakin kestävät tunteja, joiden päälle valtuutetuille tulee kaikenlaista palkkiotonta tekemistä. Erityisesti tämä koskee valtuustoryhmien puheenjohtajia, joiden arvioisin käyttävän kymmeniä tunteja viikossa valtuustotyöhön, eli heidän osaltaan voisin jopa sanoa että työmies on todennäköisesti palkkansa ansainnut.

Itse en kuitenkaan ole joutunut paljoa huhkimaan, joten lahjoitan 50% omasta ansiottomasta kokouspalkkiostani (192,5e) kommenteissa eniten suositteluja saaneelle hyväntekeväisyyskohteelle. Toinen puolikas menee Liberaalipuolueen sotakassaan automaattisen puoluemaksun muodossa.

Tämän lisäksi tein valtuustoaloitteen (liitteenä), joka läpi mennessään korjaisi ansiottomien kokouspalkkioden ongelman. Tämänpäiväisen 7 minuutin kokouksen aikana parikin valtuutettua esitti mielipiteensä verorahojen tuhlaamisesta, ja nyt jokaisella valtuutetulla on mahdollisuus allekirjoittaa aloite niiden parhaaksi.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka olettaa tulevansa syytetyksi populismista.

 

Edit: selvennyksen vuoksi kokouspalkkiosta menee toki verot aivan normaalisti, eli ihan noin paljon minulle ei olisi jäänyt käteen anycase.

Liite: Helsingin luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet (www.hel.fi, 17.5.2017).

***

Erään tarinan mukaan koneen omistaja tilasi huoltomiehen, joka aikansa ihmeteltyään kopautti erästä kohtaa koneesta kumivasaralla. Kone heräsi henkiin, ja huoltomies kirjoitti kymppitonnin laskun. Koneen omistaja repi pelihousunsa, että miten kehtaat laskuttaa kymppitonnin yhdestä vasaraniskusta. Huoltomies vastasi, että vasaranisku oli vain satasen, loput laskusta koostui siitä, että tiesin mihin kohti piti lyödä.

Pitihän palkkion saadakseen poliitikonkin tietää mitä nappia painaa.

***

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu