Pitäisikö nettovarallisuuden vaikuttaa sosiaaliturvatasoon?

Edellisessä kirjoituksessani Työttömyysturvaa pitää leikata vain yläpäästä otin kantaa ansiosidonnaisen leikkaamisen puolesta – mielestäni veronmaksajien tehtävä ei ole ylläpitää entisten hyvätuloisten elintasoa, vaan elintason on sopeuduttava muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Sekä kommenteissa, että muita kanavia pitkin sain kysymyksiä, että miten mielestäni asuntovelallisten kohdalla pitäisi toimia.

Vastasin, että mielestäni ansiosidonnainen voisi kestää vaikka sata päivää, ja laskea lineaarisesti niin, että ensimmäisenä työttömyyspäivänä ansiosidonnaisen määrä on 100%, ja viimeisenä nolla. Tämän päälle velallinen voi toki hakea lyhennysvapaata pankista, mutta jos työpaikkaa ei siunaudu, jossain vaiheessa asunto on mielestäni laitettava myyntiin.

Asunto on monille suomalaisille pyhä lehmä, ja tämä herätti jonkin verran vastustusta, mutta koitan avata näkökulmaani esimerkkien kautta:

Kansalainen A asuu omistusasunnossa, jonka hinta on 300 tuhatta, ja josta pankki omistaa puolet. A:lla ei ole säästöjä tai muita sijoituksia, joten hänen nettovarallisuutensa on 150 tuhatta.

Kansalainen B asuu vuokralla, ja hänellä on sijoituksia 150 tuhannen edestä, joten hänenkin nettovarallisuutensa on 150 tuhatta.

En näe mitään syytä, miksi työttömyys- tai sosiaaliturvajärjestelmämme pitäisi kohdella kansalaista A eri tavalla kuin kansalaista B. Näin nimittäin nykyään tapahtuu: Asumismenot perustoimeentulotuessa (kela.fi) osaa kertoa että tukea maksetaan kohtuullisen suuruisena vuokriin, mutta omistusasuntojen kohdalla hyväksyttäviä menoja ovat vain vastike, henkilökohtaisen asuntolainan korot ja asunnon hoitomenot.

Olen niitäkin ehdotuksia kuullut, että tasapuolisuuden vuoksi tuki pitäisi ylettää asuntolainan lyhennyksiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että kansalaisille kertyisi varallisuutta sosiaaliturvasta, mikä ei varmasti ole tarkoituksenmukaista. Taloyhtiölainan korkomenoihin tuen voisi mielestäni ylettää.

 

On toki perusteltua pohtia, mikä sosiaaliturvataso on ylipäätänsä sopiva henkilölle, joka voisi säästöillään elää useammankin vuoden – tai vaikka loppuelämänsä. Nykyinen ansiosidonnainen työttömyysturvajärjestelmämme on siitä perverssi, että suurimpia ansiosidonnaisia nauttivat ovat lähes poikkeuksetta työttömistä ne, joilla on suurin nettovarallisuus.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka ajaa perustuloa aktiivimallin tilalle.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu