Vapaus on virkamiehelle vaikea käsite

Björn Wahlroosin kieltäytyminen käynnisti selvityksen: Hallitus selvittää onko edus­kuntaan pakko tulla kuultavaksi (HS 18.01.2017) osoittaa todeksi vanhemman sukupolven juristituttuni näkemyksen:

Suomi ei ole integroitunut täysin länsimaisiin arvoihin, vaan me kannamme edelleen tsaarinajan taakkaa siitä, että hallinto asetetaan yksilön edelle.

Tämä oli ilmeistä 1990-luvun kriisissä, jossa velalliset vedettiin kölin alta "yhteisen hyvän takia". Kansanedustajamme ja virkamiehemme eivät vielä tänäkään päivänä ymmärrä, että he palvelevat kansaa, eikä päin vastoin. Voi toki väitellä siitä kuuluuko Wahlroos kansaan vai ei, mutta se on epäolennaista – hallintomme ensimmäinen ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan ovat säätely ja sanktiot, ja kansalaiset nähdään hallintoalamaisina. Vapaus on virkamiehelle vaikea käsite.

En tiedä montako sataa vuotta kestää kunnes Suomi on länsimainen liberaali demokratia, mutta lupaan kantaa korteni kekoon tämän muutoksen eteen.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka ymmärtää kuulemisen ja kuulustelun eron.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu