90-luvun epäsuora kansanmurha

1990-luvun laman uhreilta karhutaan yhä velkoja, vaikka valtio on todennut saatavat lähes arvottomiksi (HS 15.2.2018) on tärkeä nosto hesarilta. Kun edellisen kerran kirjoitin aiheesta (Aktiv Hansa ja Koiviston konklaavi, AA 5.9.2016), puhelimeni soi pariinkin kertaan henkilöiltä, jotka halusivat kertoa mitä itse asiasta tiesivät. Heidän viestinsä oli selvä – heistä saattaa aika jättää, mutta pyysivät että pidän huolen siitä, että tapahtumien kulku lopulta paljastuu. Lupaan tehdä asian suhteen voitavani.

Olen sittemmin saanut käsiini Aktiv Hansa kaupan sensuroidun kauppakirjan, joka löytyy täältä (älkää klikatko turhia download linkkejä, kyllä se sieltä tulee). Kauppakirja tulee kokonaisuudessaan julkiseksi 8.12.2024.

Eräs sensuroiduista osista oli kauppahinta, joka kuitenkin hesarin tutkivalla journalistilla on tiedossa:

"Arsenal on tosiaan myynyt aikaisemmin saataviaan, jotka se katsonut myyntikelpoisiksi. Vuonna 2000 yhtiö myi nimellisarvoltaan 12 miljardin markan saatavat 700 miljoonalla markalla Aktiv Hansalle ja C&A Finlandille."

Kannustan lukemaan Hesarin jutun kokonaisuudessaan, mutta painotan ylläolevan tärkeyttä. 

Moni aikalainen on kertonut, että heillä oli rahoitus kunnossa ostaakseen saatavansa yli 50 prosentilla niiden arvosta, mutta sen sijaan ne myytiin noin 6% niiden arvosta norjalaiselle pörssiyhtiölle Aktiv Hansalle. Tämä on eräs Suomen historian huonommista diileistä, ja sen maksumiehiksi päätyivät tavalliset kansalaiset, käytännössä sama porukka jolta edelleen karhutaan rahaa hesarin jutun mukaan, vaikka monella heillä olisi ollut keinot ratkaista ongelma veronmaksajien kannalta kymmenen kertaa edullisemmin jo vuonna 2000.

On vaikea sanoa, montako henkilöä tämä ratkaisu ajoi ennenaikaiseen hautaan, mutta ei ole mielestäni liioittelua kutsua tapahtumia epäsuoraksi kansanmurhaksi – tai vähintäänkin oikeusmurhaksi.

Kaikki uhrit eivät ole kuitenkaan vielä kuolleet, tälläkin palstalla kirjoittelee henkilö, jonka nimi erään soittajan mukaan oli listattu Mauno Koiviston allekirjoittamaan dokumenttiin. Dokumentti piti sisällään sata nimeä, ja luvan saattaa heidät konkurssiin. Huhu on joko tosi tai ei ole, mutta vasta kun kaikki dokumentit saatetaan julkisiksi, voi moni suku levätä rauhassa.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka etsii lyhty kädessä päivänvalossa totuutta.

 

edit: Ja kannatan toki henkilökohtaisen konkurssin helpottamista, jotta velalliset vihdoin pääsisivät piinasta:

http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225282-henkilokohtainen-konkur…

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu