Kokoomuksessa ei ymmärretä perustuloa

Kokoomuksen kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo sekä Arto Satonen kirjoittavat, että Perustulo törmää omaan mahdottomuuteensa (KSML, 25.06.2018).

Heidän pääargumenttinsa on:

"Täsmälleen saman tuen saisi sekä korkeakouluopiskelija että pitkäaikaistyötön. Tämä laajentaisi tuensaajien joukkoa merkittävästi, mikä lisäisi perustulon kustannuksia. Jos sekä työnteon kannustavuudesta, että julkisen sektorin kestävyydestä halutaan pitää kiinni, olisi perustulon oltava nykytukia merkittävästi pienempi.

Tämä ei olisi inhimillisesti ja sosiaalisesti kestävä vaihtoehto. Nykyistä korkeampi perustulo taas tulisi järkyttävän kalliiksi ja kiristäisi työn verotusta tai vaatisi massiivisia leikkauksia.

Nykyisen perustulokokeilun laajentaminen koko väestöön maksaisi arviolta noin 10–15 miljardia." 

 

Toisin kuin arvon kansanedustajat väittävät, sosiaalitukien korvaaminen toisilla samansuuruisilla tuilla ei maksa euroakaan, ja toisaalta tuloja nauttivilta perustulo verotetaan joka tapauksessa pois, joka ei myöskään maksa valtiolle mitään. Mikään ei myöskään pakota asettamaan perustulon tasoa yli yleisen "minimiturvan", jonka lisäksi sen ylittävät (ei-subjektiiviset) tuet voidaan edelleen säilyttää harkinnanvaraisina.

 

Omassa perustulomallissani (AA 03.08.2017) täyteen perustuloon olisivat oikeutettuja myös työssäkäyvät, yrittäjät, eläkeläiset – tai tarkemmin sanottuna kuka tahansa 23 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen.

Siltikin, mallini kustannusvaikutus olisi vain luokkaa kaksi miljardia vuodessa – käytännössä kustannusvaikutus syntyisi siitä, että Suomen noin 300 000 korkeakouluopiskelijaa nostettaisiin lainapohjaisesta sosiaaliturvasta samalle tasoille kuin työttömät, jonka lisäksi yleisen sosiaaliturvan (= perustulon) piirin nousisivat myös nykyään puolisonsa elättämät henkilöt. Tämän lisäksi varusmiesten tulot nousisivat karvan verran.

Jos korkeakoulu-opiskelijoilta halutaan ulosmitata mallin myötä "annettu" miljardi, se onnistuu helpoiten asettamalla heille n. 300 euron kuukausittainen lukukausimaksu. Itse en tosin tätä kannata, vaan kannatan lukukausimaksuja vasta toisesta tutkinnosta alkaen.

 

Vihreiden perustulomalli on pääosin samanlainen kuin omani, joten Kokoomuksen kritiikki sitä kohtaan pohjautuu älylliseen epärehellisyyteen.

Puuttuvat pari miljardia tämän lystin rahoittamiseen voidaan mielestäni ottaa surullisenkuuluisista yritystuista (31.3.2018).

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka mielestä perustulon kritiikki perustuu valtaosin ymmärtämättömyyteen.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu