Luovan alan rakenteet horjuvat

Kaarina Hazardin postaus Twitterissä (kuvaliitteenä) palautti mieleen vanhan vitsin paperikoneenkorjaajasta, joka pelmahti paikalle, ihmetteli vartin paperikonetta, kilautti pienellä kumisella vasaralla erästä kohtaa, joka korjasi koneen.

Korjaaja laskutti tästä 50000 euroa, ja paperikoneen omistaja repi pelihousunsa, että laskutatko viisikymppiä yhdestä kumivasaran lyönnistä? En, vaan siitä tiedosta mihin sillä vasaralla pitää lyödä, vastasi korjaaja.

Kukin voi mielessään vääntää vitsin luovalle alalle – "En, vaan siitä tiedosta kenelle tarjous pitää lähettää, ja kenen allekirjoitus siihen tarvitaan."

Luova ala on mahdollisesti maailman kilpailluin ala, jonka näkee mm. siitä kuinka vaikeaa sillä on elättää itsensä (Vaikein temppu kitaralla, Youtube, pituus 00:31).

Hazardin vastaus twitterissä herätti jonkun verran kiukkua (ja mahdollisesti myös kateutta) niissä luovan alan tekijöissä, jotka ovat alempana ruokaketjussa – vaikka moni heistä voisi tehdä sen minkä Hazardkin ja mahdollisesti paremminkin, mutta jos he lähettäisivät vastaavan tarjouksen ministeriöön, se menisi suoraan mappi Ö:hön.

Tämä siksi, että se oikea allekirjoitus puuttuu tarjouksesta.

Luova ala on kompleksi eläin – tähän päivään mennessä en ole tavannut ihmistä, joka osaisi piirtää yhdelle fläppitaululle käsitekartan seuraavien asioiden keskinäisistä relaatioista: viestintä, markkinointi, journalismi, taide, viihde, kulttuuri, brändäys. Jos joku tähän pystyy, niin tarjoan oluen. Esimerkkinä kuvaliitteenä mielestäni tähän saakka paras hahmotus brändäyksen ja markkinoinnin välisestä suhteesta – kumpikaan ei mielestäni ole alisteinen toiselle.

Mikael Jungner otti kantaa twitterissä (kuvaliite) että Hazardin työssä ei viestinnästä ole kyse, mutta tämäkin on debatable – viestintää se saattoi olla, mutta oliko se hyvää viestintää? Tuskinpa, sillä uskon että ministeriön viestintäosastolla hikoillaan nyt julkisuuskuvansa puolesta.

Oli miten oli, niin uskon että parhaassa tapauksessa tästä hasardista tapauksesta alkaa Suomessa luovan alan renesanssi, jossa työ teetetään sillä kuka sen parhaiten osaa. Esim. Youtubevideot voisi ostaa vastaisuudessa sen alan ammattilaisilta. Heidän kauttaan myös saavuttaa yleisön, jota videolla aina tavoitellaan. He löytyvät täältä:

https://suomitube.fi/

Tai jos kohdeyleisö on nuoret, niin aloittaa voi myös päivälehtien uutisoinnista:

Top 10: tubettajat, joita lapsesi katsoo (IS 25.01.2018)

Tässäkin asiassa, kuten niin monessa hyödyllisessä yhteiskunnallisessa uudistuksessa, kyse on monopolisoituneiden rakenteiden rikkomisesta ja kilpailun lisäämisestä – se voi tarkoittaa sitä, että päiväpalkka hieman pienenee, mutta samalla laatu paranee ja kysyntä lisääntyy. 

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka on käyttänyt ihan kiitettävästi aikaa fläppitaulun edessä luovan alan käsitekartan edessä.

 

PS. 600e päivässä on ihan normiliksa sellaista asiasta jonka osaajista on pulaa. Youtubevideot eivät kuulu tähän kategoriaan.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu