Takaajalaina – "Kaksi ylivelkaantunutta yhden hinnalla"

Olen tasaisin väliajoin kirjoittanut pikavipeistä. Tänään Twitterissä silmiin pisti uusi tuttavuus, takaajalaina! Myöntävä firma on verkkosivuillaan erittäin joviaali – sivuilla on jopa valitsin joka ehdottaa sopivia takaajia: vanhempi, siskoksia, ystäviä kollegoita…

Velalliselle ehdot ovat kuten muissakin pikavipeissä – 49,9 % todellinen vuosikorko, jonka mielestäni pitäisi riittää täyttämään rikoslain kiskontapykälän ehdot:

"Joka käyttämällä hyväksi toisen taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta jonkin sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen, on tuomittava kiskonnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Mutta ei tässä vielä kaikki! Takaajille on oma myrkkypillerinsä ehdoissa:

"Takaajan tulee omistaa asunto"

Jätän tällä kertaa linkkaamaatta asianomaiseen sivustoon, ettei joku hädänalainen vahingoita itseään ja muita. Pidän kuitenkin häpeällisenä, että eduskuntamme ei ole kyennyt ajoissa puuttumaan pikavipeistä johtuvaan ylivelkaantumiseen Suomessa.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka on ehdolla 2019 eduskuntavaaleissa.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu