Kuinka hävitä vaalit – Liike Nytin olisi syytä perustaa puolue

Taulukkolaskentaohjelma on tietotyöläisen lapio, ja nyt vaalisavun hälvettyä päätin kaivaa hieman ojaa. Kuvaliitteessa Helsingin ja Uusimaan vaalitulokset, joiden pohjalta tulosta voi analysoida. 

Kuvajaista katsellessani mieleen palasi kirjoitukseni edellisten eduskuntavaalien jälkeen:

Avoin kirje liberaaleille (AA 28.04.2015)

"Pähkinänkuoressa anti on tämä: pelkillä marginaaliäänillä ei sisään voi päästä, ja jos jokin pienpuolue kahmii marginaaliäänet itselleen kohdentamalla kampanjansa niihin, jäävät kaikki rannalle. 2015 vaaleissa me kaikki halusimme baarin kauneimman naisen, ja siksi jäimme kylmäksi."

Näissä vaaleissa sotakirveet oli haudattu, ja vilpittömästi uskoin, että Liberaalipuolueen, Feministisen puolueen ja Eläinoikeuspuolueen tuella saamme puntattua arvo- ja markkinaliberaalin Petrus Pennasen Helsingistä eduskuntaan.

Toisin kävi, sillä eduskuntapuolueiden pöydiltä putoavia muruja jakamassa oli uusi taho. Näiden vaalien kiistaton eduskunnan ulkopuolinen voittaja on Liike Nyt, sillä ainakin Helsingissä ja Uudellamaalla äänestysaktiivisuuden nousu satoi lähes täysin heidän haaviinsa, ja mukana on varmasti myös ripaus ääniä Kokoomukselta.

Eduskunnan ulkopuolisille puolueille tämä oli kuitenkin Pyrrhoksen voitto, sillä Helsingissäkin ainokainen kansanedustaja jäi parinsadan äänen päähän, Uudellamaalla toinen edustaja kolmensadan.

Suomen puoluekentän uudistamisen kannalta fataali virhe tapahtui 21. huhtikuuta 2018 sillä päätöksellä, että uutta puoluetta ei perusteta, vaan Liike Nyt toimii vaaleissa valitsijayhdistysten kautta. Nämä valitsijayhdistykset eivät voi lain mukaan olla vaaliliitossa puolueiden kanssa, vaan pelkästään keskenään. Näin esimerkiksi arvomaailmoiltaan kohtuullisen yhtenäisen (kuvaliite 2) LIB + PIR + Liike Nyt vaaliliiton muodostamisen esti vaalilaki.

Jatkon kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen – vaaliliittoja Liike Nytin kanssa ei vastaisuudessakaan voida muodostaa, ja siksi eduskunnan ulkopuolisten äänet tulisivat jakaantumaan vähintään kahtia. 

In theory myös eduskunnan ulkopuoliset puolueet voisivat asettaa ehdokkaansa valitsijamiesyhdistyksillä yhteisellä listoilla, johon Liike Nytin ehdokkaat kuuluisivat myös, mutta kymmenien valitsijamiesyhdistysten keskinäinen neuvottelu yhteislistasta asettaa omat haasteensa. 

Paras olisi, jos Liike Nyt kerää tarvittavat kannattajakortit ja perustaa normaalin puolueen, sillä mikään ei estä puoluetta toimimasta Liike Nytin visiomalla osallistamisperiaatteella. Hjallis Harkimo vaikuttaa olevan samoilla linjoilla:

https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/politiikan-muuttaja-harry-hjallis-harkimo-1079052

"Pakottaaks tää systeemi meiät tekemään meistä puolueen."

On myös tärkeää, että pienpuolueet muistavat vastaisuudessakin yhteiseen hiileen puhaltamisen merkityksen vaaliliittojen muodossa.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, jota voi äänestää 2019 eurovaaleissa. 

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu