Kelluvat kerrostalot: rakennusteollisuuden teollinen vallankumous häämöttää

Meressä kelluvia asuinalueita on suunniteltu vuosia, nyt sellainen nousee Helsinkiin – rakennuttaja: asukkaiden ei tarvitse olla miljonäärejä (Yle 19.5.2021) on mainiota kehitystä, mutta valitettavan kunnianhimotonta:

”Lisäksi paikalla on kahdeksan tonttia varattuna kelluville erillistaloille, jotka voivat olla kaksikerroksisia ja kooltaan enintään 150 neliömetriä, arkkitehti ja tiimipäällikkö Mikko Reinikainen kaupunkiympäristötoimialan asemakaavapalvelusta kertoo.”

Vertailun vuoksi, jo vuonna 1988 avattiin Isolla Valliriutalla kelluva 7-kerroksinen hotelli,

Se, että tähän pystytään, ei tietenkään tarkoita että pitäisi. Mutta missä piilee kelluvien kerrostalojen todellinen juju?

Vastaus on työn tuottavuudessa.

Rakennusalalla työn tuottavuus ei ole kasvanut 40 vuodessa – onko allianssista tai leanista apua? (RL 04.09.2017):

Tuosta käppyrästä voi todeta, että viimeiseen 40-vuoteen rakennusalalla ei ole opittu tekemään mitään nopeammin, laadukkaammin tai paremmin. Syykin löytyy artikkelista:

””Alaa ei ole kehitetty, koska asiakas maksaa joka tapauksessa sen, mitä tuottaja vaatii”, sanoo tuotantotalouden professori Harri Haapasalo Oulun yliopistosta.”

Syy siihen, että asiakkaat maksavat joka tapauksessa sen mitä tuottajat vaativat johtuu kilpailun puutteesta – asunnoista on riittävän hyvillä sijainneilla ollut kroonisesti pulaa, jolloin susi ja sekundakin on käynyt kaupaksi alati nouseviin hintoihin.  Tämä pula on johtunut rakennusoikeuden puutteesta, eli vaikka taskussasi olisi Jeff Bezosin verran ylimääräistä pätäkkää, et pääsisi rakentamaan Helsinkiin sen verran asuntoja että asuntopula hellittäisi – edelläsi olisi jonoa, jonka jälkeen saisit kuitenkin vain pari hassua tonttia, joka ei suuresti kunnon massimiestä motivoisi.

Mutta entäpä jos Helsinki toteaisi massimiehelle, että tuossa on niemenkärki, saat rakentaa siihen niin monta kelluvaa kerrostaloa kuin ikinä haluat? Talojen juomavesi, viemärit ja sähkö otettaisiin niemenkärjestä. Itse rantaa ei pitäisi uhrata hankkeelle kuin hyvin vähän, sillä talot voisivat olla yhteydessä toisiinsa ja laajentua ulapalle. Eli esimerkiksi allaoleva rakennelma, joka olisi yhdestä kärjestään kiinni mantereessa. (Lähde):

Joku voisi kuvitella, että tämähän maksaisi mansikoita.

Todellisuus on aivan toista. Nykyrakentamisessa tehdään uniikkia käsityötä kompleksin alihankintaketjun kautta uniikille maapläntille, joka on aivan turkaisen kallista. Veden päälle tulevia standardoituja kerrostaloja voisi koota moduuleista valaistuissa sisätiloissa kuin T-mallin Fordeja ikään, tarvittaessa Suomea matalamman kustannustason maassa, ja hinata talot paikalleen ulapan yli.

Työn tuottavuuden (laatua – nopeammin – paremmin) kasvu olisi realistisesti arvioiden noin 50%, ja kelluvan ”alustan” hinta noin kolmannes tonttimaan hinnasta Helsingissä – massatuotannolla asuntoja siis voisi tuottaa noin puolet nykyistä edullisemmin, ja esim. puusta tehtynä näiden talojen elinkaari olisi n. 50 vuotta.  Sen verran eroavaisuuksia kuin arkkitehtuurisesti tarvittaisiin, voidaan synnyttää esim. ulkoverhoilulla ja yhdistämällä erilaisia moduuleja, ja 50 vuoden elinkaari tarkoittaisi että nämä olisivat pääosin vuokra-asuntoja.

Modulaarinen rakentaminen on jo arkipäivää maailmalla, ja tälle visiolle ei ole mitään teknologista estettä – ainoa este ovat kaupungit, jotka ylläpitävät pulaa rakennusoikeudesta, ja päättävät että kourallinen asuntoja riittää. Kourallisen takia ei kannata perustaa talotehdasta, joten kunnollista tuottavuusloikkaa ei pääse tapahtumaan, vaan asunnot rakentaa se sama alihankittu etelä-helsinkiläinen taskulampun valossa tylsillä työkaluilla, riippumatta siitä kuka pääurakoitsija on.

Suomesta voisi tulla rakennusteollisuuden globaali edelläkävijä, tähän ei tarvita mitään muuta kuin jonkun suuren kaupungin lupa, että antaa mennä vaan. Helsinki voisi mielestäni olla ensimmäinen, mutta koska asukkailla on tapana naukua ja valittaa uusista naapureista, niin paras paikkaa aloittaa saattaa olla Espoossa, Karhusaaren eteläpuolella:

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja, varavaltuutettu kaupunginvaltuustossa ja kunnallisvaaliehdokas numerolla 642 (sit. RKP)

0
AmosAhola
Helsinki

Olen 39-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 11 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan maailmaa parantamaan.

Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa.

amosahola@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu