Korona on poliitikoille raikas tuulahdus rakenneuudistusten rinnalla

Tasaisin väliajoin huomaamme tekevämme juuri sitä, jonka pitää syystä tai toisesta olla huomenna valmista. Suomennettuna (aikaraja, määräaika) deadline menettää olennaisen osan alkuperäisestä merkityksestään. Sanan historia alkoi yhdysvaltain sisällissodasta: maahan vedetyn deadlinen ylittävät vangit ammuttiin saman tien.

Aleksi Salusjärvi kirjoitti 17.9.2020 Ylen kolumnissaan, että kaikki maailman ongelmat ratkeavat rahalla. Tämä ajattelutapa on todellakin valtavirtaa, ja hallituksemme toteutti sitä juuri päättäessään 10,7 miljardin alijäämäisestä budjetista. Kaikille jotakin, ja koronatestaukseen miljardi.

Vaikka voimakas vastasyklinen elvytys on tässä vuosisadan todennäköisesti pahimmassa lamassa perusteltua, kymmenellä miljardilla ei valitettavasti ostettu yhtään ratkaisua maamme ongelmiin. Hallitus osti vain aikaa, jotta niitä ei tarvitsisi vielä ratkaista. Nämä ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä, ja olemme ruvenneet kutsumaan niitä rakenneuudistuksiksi: sosiaaliturvauudistus, maakuntauudistus, eläkeuudistus ja työmarkkinauudistus.

Sosiaaliturvauudistuksessa pitäisi repiä kappaleiksi erilaisten tukimuotojen tilkkutäkki, ja neuloa tilalle sosiaaliturva joka sopii 2000-luvun tarpeisiin. Toistaiseksi paras tähän ehdotettu ratkaisu on perustulo, jonka suuruus riippunee siitä mikä hallitus sen lopulta toteuttaa.

Maakuntauudistus on seuraus kaupungistumisen megatrendistä, joka vääjäämättömästi tyhjentää maaseutukunnat työiässä olevasta väestöstä. Tavalla tai toisella palvelut on turvattava, ja maakuntauudistuksessa on kyse vain siitä, että kuinka kauas ne siirretään ja kuka ne rahoittaa.

Vain osittain varastoiva eläkejärjestelmämme toimii niin, että työssäkäyvät maksavat suurimman osan eläkkeellä olevien eläkkeistä. Suurten ikäluokkien jatkaessa eläköitymistään huoltosuhteemme heikkenee lopulta sille tasolle, että eläkkeiden rahoitus vaaraantuu. Vaikka työiässä olevien eläkemaksuja voi mahdollisesti vielä hieman nostaa, lopulta tämäkin kääntyy itseään vastaan kun työssäkäyvien ostovoiman heikkeneminen heikentää työllisyysastetta. Tavalla tai toisella työurien pituutta on tarpeen jatkaa. Toistaiseksi ainoa esitetty ratkaisu tähän ongelmaan on koko eläkejärjestelmän purkaminen ja samalla eläkeiän käsitteestä luopuminen.

Ylläolevista poiketen työmarkkinauudistustuksen tarpeen voi jopa kyseenalaistaa. Keskeisin muutos olisi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopuminen. On selvää, että työpaikat ja kilpailukyky tässä maassa syntyvät työmarkkinajärjestöistä huolimatta, eikä niiden ansiosta, jonka takia mielestäni olisi järkevää vähentää niiden ulkoparlamentaarista valtaa nykyiseen verrattuna.

Näiden ongelmien rinnalla korona on poliitikoille pelkkä raikas tuulahdus, sillä rokotetta tai ei, korona, tai ainakin poikkeusjärjestelyt, menevät lopulta ohi. Parhaassa tapauksessa ajoituskin on sopiva joidenkin vaalien kannalta. Vaikka muu maailma paranisi samanaikaisesti, vaalijulisteissa lukee silti “Paransimme koronan!”.

William McChesney Martin Jr oli Yhdysvaltain keskuspankin yhdeksäs vetäjä. Hänen mukaansa keskuspankin tehtävä on ottaa boolimalja pois juuri kun juhlinta alkaa. Aikoinaan huolena oli inflaatio, mutta viimeistään vuonna 2012 maailma muuttui. Silloinen EKP:n vetäjä Mario Draghin lausui taikasanat “Whatever it takes.”, jotka nyt mahdollistavat hallituksemme, ja laajemmin koko euroalueen käytännössä rajattoman lainanoton. Näin koko pöytäseurue voi juoda useamman vaalikauden yhteiseen piikkiin siinä uskossa, että valomerkkiä ei koskaan tule.

Käynnissä oleva ajanjakso tullaan todennäköisesti kirjaamaan historiaan sekä demokratian että keskuspankkien epäonnistumisena, sillä hallintomuotomme pyrkii aina siirtämään ongelmien ratkaisun seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan, ja nollakorot poistavat ulkoisen pakottavan paineen joka estäisi tämän.

Edellisen kerran Suomessa on ratkottu todellisia ongelmia 1990-luvun alussa kun Iiro Viinanen kääri hihansa. Jos vaikeita päätöksiä ei silloin olisi tehty, niin Suomi olisi ajautunut maksukyvyttömäksi, enkä minäkään kirjoittaisi hänestä näin positiivisella sävyllä.

Tiukka deadline saa ihmisen tekemään ihmeitä.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu kaupunginvaltuustossa.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu