Mission Economy: Suomi elvyttää väärin

Yhdysvaltain entinen presidentti Ronald Reagan summeerasi aikoinaan osuvasti hallitusten toimintaperiaatteen:

”If it moves, tax it. If it keeps moving, regulate it. And if it stops moving, subsidize it.”

Tämän periaatteen mukaisesti maatalous kuittasi taas vuosittaiset miljardinsa:

Maataloutta tuettiin kahdella miljardilla viime vuonna – 40 prosenttia tuista EU:lta (Yle 23.3.2021))

Samaan aikaan Mission Economy: A Moonshot Guide to Changing Capitalism:in kirjoittaja Mariana Mazzucato valistaa pääministeriämme:

Suomi etsii talouskasvua koronaviruksen jälkeen, ja päättäjille puhuneen ”maailman pelottavimman ekonomistin” mukaan nyt ei pidä kiristää vyötä (HS 27.1.2021).

Lukematta Mazzucaton kirjaa, hän on mielestäni ideatasolla oikeassa – kysyntäpulan vallitessa julkinen sektori voi lyödä tiskiin pätäkkää potentiaalisesti työn tuottavuutta kasvattaviin hankkeisiin.

Näin ei kuitenkaan Suomessa ole tehdy, vaan elvytysrahat on kaadettu sinne samaan loputtomaan kaivoon kuin ennenkin:

Kituuttavat kunnat ihmeparanivat valtion koronatuella – Kuntatalous vahvistui 700 miljoonalla eurolla (Aamulehti, 25.1.2021)

Laajakaistat oraville ovat myös kirjattu Suomen kestävän kasvun ohjelma – alustavaan elpymis ja palautumissuunnitelmaan:

”Viestintäverkkojen laadun ja saatavuuden kehittäminen
− Täydennetään verkkoyhteyksiä paikkoihin, joissa kaupallinen tarjonta ei
riitä.”

Ilmeisesti Mazzucaton viestintä on poimittu vain ”Nyt ei pidä kiristää vyötä” – osuus. Reaganin ”And if it stops moving, subsidize it.” on Suomen koronaelvytyksen ydinstrategia.

Elvytysrahaa ei pitäisi antaa niille, jotka ovat käsi ojossa sitä pyytämässä, vaan julkisen sektorin pitäisi tilata yksityiseltä sektorilta työn tuottavuutta parantavia ratkaisuja ottamatta kantaa siihen kuka ne toteuttaa, esim. näin:

Vake voisi rahoittaa valtakunnallisen avoimen lähdekoodin Apotin (AA 27.3.2019)

Maataloustukijärjestelmä pitäisi korvata maataloustuotefutuureilla (AA 28.3.2020)

Tämän kirjoituksen ydin on yksityisen sektorin valjastaminen elvytyksen työkaluksi – julkinen sektori päättää mitkä ongelmat ratkaistaan, yksityinen keksii niihin ratkaisut ja laskuttaa. Tätä ei kuitenkaan pidä sekottaa perinteisiin yritystukiin tai aluepolitiikkaan, sillä nekin ovat rahan kantamista kaivoon.

Jos vasemmistolainen hallituksemme ei kykene näkemään mitä järkeä tässä on, ja se sen sijaan kasvattaa julkisen sektorin pysyviä menoja, niin tällä maalla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja, varavaltuutettu kaupunginvaltuustossa ja kunnallisvaaliehdokas.

PS. Pandemian ulkopuolella erinomainen tapa elvyttää olisi arvonlisä- tai ansiotulon verotuksen alentaminen. Näin yksityinen kysyntä (ja sitä kautta työllisyys) lisääntyisi, mutta maailman ollessa suljettuna tällä narulla on vaikea työntää.

PPS. Tiedostan, että Mission Economy-idean riski on rahan hassaaminen siltarumpuihin. Tämä riski näyttää tosin jo realisoituvan hallituksen nykysuunnitelmissa, eli kuuraketti lienee riskittömämpi tässä suhteessa.

0
AmosAhola
Liberaalipuolue Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 11 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi.

Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa.

Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön varapuheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu