Pormestarinvaalit osa 1: Sinun pitäisi saada päättää mitä koulua lapsesi käy

Liberaalipuolueen Helsingin piiri on valinnut minut tänään pormestarinvaaliehdokkaaksi, ja kiitän piirin jäseniä luottamuksesta.

Koska pidän mahdollisena, että minua ei valita pormestariksi, käynnistän kampanjani tällä kirjoituksella sillä ajatuksella, että muut puolueet voivat halutessaan ammentaa vaaliohjelmasta itselleen hyvissä ajoin. Kuten ihmiskunnan historian toistaiseksi suurin humanisti aikoinaan totesi, ”Kissan värillä ei ole väliä, kunhan se pyydystää hiiriä.”

Vaaliohjelman keskeinen kysymys on, että onko kaupunki olemassa kaupunkilaisia varten vai päin vastoin?

Viime vuoden lopulla näimme indikaation jälkimmäisestä:

Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun (HS 8.12.2019):

”Ideana on nimenomaan sotkea nykyistä jakoa niin, että samaan kouluun tulee lapsia erilaisista perheistä.

”Ajatuksena on hillitä eriarvoistumista ja lisätä tasa-arvoa”, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.”

Koulut ovat merkittävin tekijä lapsiperheiden asumispäätösten takana, ja Helsingin kaavailemat suunnitelmat voivat johtaa valintaan Espoon tai Vantaan välillä.

Segregaatio on todellinen ongelma, mutta valinnanvapauden kaventaminen ei ole oikea ratkaisu. Virkahenkilöiden vallan lisäämisen sijaan antaisin helsinkiläisille oikeuden laittaa lapsensa siihen kouluun mihin haluavat (AA 8.12.2019).

Vaikka ehdotukseni saattoi tuntua eksoottiselta vielä viime vuoden puolella, niin koronan myötä yhä useampi on huomannut, että koulu voi olla jotain muuta kuin seinät oppilaan ympärillä.

Aivan kuten Helsinki voi olla jotain muuta kuin se nykyisellään on.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja, varavaltuutettu kaupunginvaltuustossa, sekä pormestarinvaaliehdokas 2021 kuntavaaleissa.

AmosAhola

Olen 38-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 10 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan politiikkaan ja Liberaalipuolueen aktiivijäseneksi. Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa. Liberaalipuolueen Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja, varavaltuutettu: amos.ahola@liberaalipuolue.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu