Yliopistojen autonomiaa pitäisi vahvistaa, rahan naukuminen on turhaa työtä

Professori hoitaa assistentin, amanuenssin, sihteerin ja telttakatosvastaavan työt – mutta tämä ei taida kiinnostaa verovaroista huolestuneita twitter-populisteja (19.9.2021) – todellakin olen verovaroista huolestunut twitter-populisti, ja todellakin kiinnostaa.

Ajoittain itsekin haaveilen tutkijan työstä, jossa saisi käyttää kaiken kognitiivisen kapasiteettinsa ongelmien ratkaisujen löytämiseen niiden toteuttamisen sijaan. Ensimmäinen on mielipuuhaani, jälkimmäinen se pakollinen paha, mistä palkkaa yleisesti maksetaan. Tutkijan työ nykypäivänä on kuitenkin kaikkea muuta, ja itse en kuuna päivänä lähtisi työhön, josta merkittävä osa olisi rahan naukumista mitäänymmärtämättömiltä sediltä. Rehellisyyden nimissä en ole myöskään kovin hyvä kirjoittamaan samasta aiheesta useampaa sivua, eli siihenkään minusta ei olisi – mutta ajatuksen tasolla olisi kiva nostaa liksaa viisastelusta ja länkyttämisestä.

Tämä on kuitenkin kansakuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin keskeinen kysymys, joten pelkän haaveilun sijaan olen itsekin valmis kantamaan korteni kekoon (pro bono) – kuinka tieteen rahoitus järjestättäisiin parhaiten? Käytän käytännön syistä alla termiä yliopistojärjestelmä synonyymina tieteelle, vaikka kyse ei ole samasta asiasta.

Ylätasolla yliopistojärjestelmällä on kaksi funktiota – koulutus ja tutkimus. Tästä syystä jakaisin järjestelmän rahoituksen kahtia näiden mukaan.

Koulutuspuolen rahoitus sidottaisiin valmistuneiden työllistymiseen, eli käytännössä yliopistot saisivat rahoitusta sen mukaan paljonko sieltä valmistuneiden ansiotulot ovat valmistumista seuraavina vuosina. Tämä pitäisi huolen siitä, että millekään alalle ei koulutettaisi liikaa, ja että koulutus olisi korkealaatuista. Minimialoituspaikkamäärät sidottaisiin työttömyysasteeseen (AA 30.5.2016), joka vähentäisi erilaisten edunvalvojien valtaa. Tästä koulutusrahoituksesta rahoitettaisiin kaikki koulutuspuolen menot, eli assistentit, amanuenssit, sihteerit ja telttakatosvastaavat, joiden työtehtävät eriytetään tutkijoiden työstä.

Tutkijapuolen rahoitus päätettäisiin eduskunnassa totaalitasolla, ja se jaettaisiin yliopistojen kesken samassa suhteessa kuin koulutuspuolen rahoitus. Yliopistoilla olisi täysi autonomia päättää miten tämä raha käytetään tutkimukseen ja millaisiin työsuhteisiin tutkijat palkattaisiin. Administratiivisia tehtäviä tutkijoilla ei olisi lainkaan, mutta he luennoisivat vierailijoina kursseilla joita koulutuspuolen työntekijät vetäisivät. Tällä on tiedon siirtymisen ja tieteellisen debatin lisäksi myös oppilaita inspiroiva funktio.

Tämän uudistuksen myötä erilaiset julkista tutkimusrahoitusta jakavat tahot, kuten Suomen Akatemia, muuttuvat tarpeettomiksi, ja ne voidaan sellaisenaan lakkauttaa. Tilalle voidaan tarvittaessa synnyttää esim. Yliopistojen rehtoreista koostuva konklaavi, mutta formaalia organisaatiota ei tarvittaisi.

Kirjoittaja on liberaali filosofi.

+1
AmosAhola
Helsinki

Olen 39-vuotias ohjelmistotuotannon diplomi-insinööri, jolla on takana 11 vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa sekä parissa ohjelmistostartupissa. Viimeisten hallitusten kyvyttömyys vähentää työttömyyttä muuten kuin julkissektorille työllistämällä sai minut mukaan maailmaan parantamaan.

Suomi on todella syvällä suossa, ja ihmettä ei ole varaa enää odottaa.

amosahola@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu