Maksuton toinen aste tarvitaan

Joulun alla tuli katsottua tavallista enemmän televisiota – erilaisia sarjoja ja elokuvia. Arkeen palattuani pohdin maailmaa jossa elämme, erityisesti sitä, millainen lottovoitto on ollut syntyä Suomeen. Täällä vähävaraisen yksinhuoltajaäidin lapsella on mahdollisuus suorittaa korkeakoulututkinto. Kaikkialla maailmassa se ei ole mahdollista. Koulutus maksaa monessa maassa vuositasolla kymmeniä tuhansia euroja. Koulutuksen maksullisuus asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan perheensä varallisuuden perusteella. Valitettavasti lapsen sosioekonominen tausta ja perheen varallisuus on alkanut vaikuttaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin myös Suomessa. Enää ei ole itsestään selvää, että kenestä vain voi tulla mitä vain.

Koulutukseen hakiessaan nuoret ja heidän perheet eivät yleensä tiedä, miten kalliita hankintoja koulutuksen aikana on tehtävä. Suomen Lukiolaisten Liiton arvion mukaan lukion kustannukset ovat noin 2600 euroa, kun taas ammatillisen koulutuksen kustannukset vaihtelevat ala- ja oppilaitoskohtaisesti merkittävästi. Kokkiopiskelijan kokkiveitset tai parturi-kampaajaopiskelijan kampauspäät ovat kalliita hankintoja. Monelle nämä kustannukset tulevat yllätyksenä, vaikka viime kaudella otettiinkin käyttöön opintorahan oppimateriaalilisä, joka on 46,80 euroa kuukaudessa. Lisän voi saada ainoastaan nuori, jonka vanhempien vuositulot alittavat 41 1000 euroa. Kyseinen tuki on ehdottomasti tervetullut vähävaraisille perheille, mutta valitettavasti lisä ei kuitenkaan aina riitä kattamaan opinnoista syntyviä kustannuksia.

Pelastakaa Lapset ry:n selvityksen mukaan jopa neljännes toisen asteen tutkinnon keskeyttäneistä kertoo, että rahapula on ollut vaikuttamassa siihen, että opinnot ovat jääneet kesken. Ilman tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevista nuorista lähes puolet on joutunut karsimaan tai luopumaan opinnoistaan rahanpuutteen takia. Joka viides uusmaalainen 20-29-vuotias nuori on pelkän perusasteen varassa. Viimeisen 30 vuoden aikana Suomesta on kadonnut yli puoli miljoonaa työpaikkaa, joihin pelkkä perusasteen koulutus on riittänyt. Miten nuori voi rakentaa itselleen hyvän tulevaisuuden, jos yhteiskunta ei anna hänelle työkaluja sen rakentamiseksi?

Oppivelvollisuuden pidennys 18-ikävuoteen ja toisen asteen muuttaminen aidosti maksuttomaksi on kirjattu maan hallituksen ohjelmaan. Osa maamme kunnista tukee jo nyt nuorten opiskelua. Yli 40 prosenttia lukioista tarjoaa opiskelijoilleen kannettavan tietokoneen tai rahaa sen ostoon. Lähes yhtä moni lukio tarjoaa jotain etuja, esimerkiksi ensimmäisen vuoden kirjat tai oppikirjoja lainaan tai avustavat koulumatkoissa. Esimerkiksi Keravan lukiolaiset saavat käyttöönsä maksuttoman tietokoneen ja Askolan lukio, Borgå gymnasium, Karkkilan lukio, Nurmijärven yhteiskoulun lukio, Tuusulan lukio, Virkby gymnasium, Loviisan lukio ja Lovisa gymnasium tarjoavat taloudellista tukea tietokoneen hankintaan. Suomessa on myös paikkakuntia, joilla opiskelijoille tarjotaan oppimateriaalien lisäksi muun muassa autokoulun teoriaopinnot maksutta. Joulukuun lopussa Sipoon nuorisovaltuusto jätti kunnalle aloitteen toisen asteen muuttamisesta maksuttomaksi. Uskon, että maksuttomasta toisesta asteesta tullaan puhumaan entistä enemmän kunnissa ja toivottavasti maksuttomuus toteutuu pian koko maassa. Se olisi kaikkien nuorten etu.

Anette Karlsson

Anette Karlsson

Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja. Finlands svenska socialdemokrater FSD puheenjohtaja. Porvoolainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Sosionomi (AMK).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu