Koronarokotteen saatavuus ja tutkimusresurssit varmistettava: Suomella ei ole varaa toistaa suojavarustehankinnoissa tehtyjä virheitä

Yksi kaikkein kriittisimmistä koronakriisin ratkaisukeinoista on toimivan ja turvallisen rokotteen löytyminen. Tällä hetkellä koronavirukseen ei ole saatavilla rokotetta tai tehokasta lääkehoitoa. Niiden kehittämisessä ja saatavuuden varmistamisessa tarvitaan sekä kansallista että kansainvälistä tutkimusta, kehittämistä ja yhteistyötä.

On hyvä, että vuoden 2020 kolmanteen lisätalousarvioon osoitettiin rahoitusta rokotteen kehittämiseen, joskin riittämättömästi. On myös hyvä, että rahoitusta kanavoitiin Suomen Akatemian kautta, jolloin arviointikriteereissä korostuvat laajat vertaisarvioinnit ja tutkimustyön laatu. Tulevissa lisätalousarvioissa rahoitusta voitaisiin kohdistaa myös suoraan yliopistojen rahoitukseen, millä turvattaisiin tutkimushankkeiden jatkuvuus ja vapautettaisiin tutkijoiden resurssia rahoitushausta varsinaiseen tutkimukseen. Kyseeseen voisi tulla myös laaja-alainen kansallinen tutkimuskonsortio. Rokotekehityksen ohella rahoitusta tulee varata muiden ennaltaehkäisy- ja hoitomenetelmien kehittämiseen. Jatkossa on tarpeen varata rahoitusta myös itse rokotteisiin.

Paitsi tutkimuksen ja -kehityksen rahoitus myös rokotteiden saatavuus kansalle on varmistettava. Kun toimiva ja turvallinen rokote saadaan kehitettyä, siitä on ennakoitavissa globaali kilpailu ja pullonkauloja saatavuudessa vastaavasti kuin suojatarvikkeissa on nyt nähty. Monesti rokotetta on ollut saatavissa paremmin niihin maihin, jotka ovat olleet kehitystyössä mukana ja siihen tulee tähdätä riittävällä kehitystyön resurssoinnilla. Myös sopimuksilla ja EU:n yhteishankinnoilla voidaan varmistaa rokotteiden saatavuutta ja niissä mukanaolo on keskeisen tärkeää. Myös oman rokotetuotannon uudelleenkäynnistäminen tulee ottaa arvioitavaksi, jotta saatavuus saadaan turvattua.

Kilpailu tulee olemaan kovaa ja tässä Suomen on turvattava asemansa. Meillä ei ole varaa toistaa tässä varautumisessa samoja virheitä, kuin suojatarvikkeiden osalta on tehtiin. Siksi rokotteista on puhuttava nyt.

Anna-Kaisa Ikonen

Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, työelämäprofessori, Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kulttuuriharrastaja. Kiinnostunut elämästä ja ilmiöistä. Mukana monessa. Käy lukemassa lisää: www.anna-kaisaikonen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu