Pitääkö kaikkien kanssa leikkiä?

Mistä leikkikaveriarpajaisissa on kyse?

Opettaja-lehdessä tuskin arvattiin, millainen kohu tasa-arvoista varhaiskasvatusta koskevasta jutusta syntyy (Arvotaan leikkikaverit – tavoitteena yhdenvertainen päiväkoti • Opettaja.fi). Suurin kohu tuntui leimahtaneen leikkien ja leikkikavereiden arpomisesta. Seurasin hämilläni aiheesta käytävää somekeskustelua. Olin sattumalta tovi sitten toivonut kainosti, josko omaa lastani patisteltaisiin ehkäpä hieman enemmänkin leikkimään päiväkodissa muidenkin kuin niiden tutuimpien kavereiden kanssa. Nyt yhtäkkiä päädyinkin keskelle somepyörremyrskyä, jossa tällainen toive näyttäytyi suorastaan lapseni kehitykselle vaarallisena.

Suurin syy, miksi haluan lapseni saavan varhaiskasvatusta, on heterogeenisessa vertaisryhmässä toimiminen. Voin opettaa ammattini puolesta lapselleni ehkäpä jopa hienoisella etumatkalla melko monia taitoja ja tietoja, mutta vertaisryhmäksi en pysty muuttumaan. Ammattini puolesta tiedän myös, että vertaisryhmässä harjoiteltavaksi tulevat sosioemotionaaliset taidot ovat jo lapsena ensiarvoisen tärkeitä taitoja. Niiden harjoitteleminen tulee aloittaa hyvissä ajoin ennen kouluikää.

Keskityn tässä kirjoituksessani kohun keskiöön eli leikkikaveriarpajaisiin. Syntynyt keskustelu osoitti mielestäni suurta tarvetta asian tarkemmalle avaamiselle. Se myös muodostui eläväksi esimerkiksi siitä, miksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen on tärkeää. Mainittakoon kuitenkin, että leikkikaveriarpajaisten takaisessa kokonaisuudessakaan, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokasvatuksessa, ei ole kyse salaliitoista vaan läkisääteisestä toiminnasta (tutustu paremmin: Tasa-arvoinen varhaiskasvatus).

On syytä heti korostaa, että päiväkodissa ja koulussa saa edelleen valita itse omat kaverinsa ja leikkiä heidän kanssaan. Näin tapahtuu suurimman osan ajasta. Leikkikaveriarpajaisissa kyse on yksittäisestä toimintatapaesimerkistä, jonka avulla voidaan harjoitella jo mainitsemiani sosioemotionaalisia taitoja. Sosioemotionaalisista taidoista käytetään Suomessa usein nimityksiä sosiaaliset taidot tai tunne- ja vuorovaikutustaidot. Näiden taitojen harjoittelu päiväkodissa ja koulussa on täysin varhaiskasvatussuunnitelman ja perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista toimintaa. Leikkikaveriarpajaiset eivät ole juuri se toimintatapa, jolla sosioemotionaalisia taitoja tulee harjoitella: jollain tavalla niitä kuitenkin pitää varhaiskasvatussuunnitelman ja opetussuunnitelman velvoittamana harjoitella myös muiden kuin niiden omien kavereiden kanssa.

 

”Leikkikaveriarpajaisten” ohjeet: https://tasa-arvoinenvarhaiskasvatus.fi/menetelmapankki/
Mitä ovat sosioemotionaaliset taidot?

Sosioemotionaaliset taidot ovat yhdistelmä sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja . Ne koostuvat viidestä osa-alueesta, jotka ovat itsetietoisuus, itsesäätely, sosiaalinen tietoisuus, ihmissuhdetaidot ja vastuullinen päätöksenteko. Näihin puolestaan kuuluvat mm. kyky tunnistaa omia tunteita ja säädellä omaa käyttäytymistään, kyky ottaa muut huomioon sekä vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. (ks. esim. Advancing Social and Emotional Learning – CASEL)

Perehdyin sosioemotionaalisia taitoja tukevien ohjelmien käyttöön erityisopettajaopintojeni lopputyössä. Tutustuin pääosin kansainvälisiin tutkimuksiin. Erilaisten sosioemotionaalisia taitoja harjoittavien ohjelmien käytöstä on vaikuttavaa tutkimusnäyttöä ympäri maailman. Tutkimukset ovat mm. osoittaneet, että sosioemotionaalisten taitojen harjoitteleminen parantaa kouluasenteita ja -menestystä, lisää prososiaalista käytöstä sekä vähentää aggressiivista käytöstä ja mielenterveysongelmia.

Sosioemotionaaliset taidot ovat tärkeitä jo varhaislapsuudessa. Erityisesti niiden tärkeys alkaa korostua siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa toimia kodin ulkopuolisessa kasvuympäristössä ja muodostaa kaverisuhteita. Sosioemotionaaliset taidot ovat opittavia ja harjoiteltavissa olevia taitoja siinä missä esim. lukeminen ja laskeminenkin.

Kohukeskustelussa leikkikaveriarpajaiset nähtiin jatkuvana toimintana. Toimintatapaesimerkkiä ei ymmärretty pienenä yksittäisenä osana suuremman kokonaisuuden harjoittelua. Jokainen pikajuoksija tekee säännöllisesti vauhtiloikkaa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että pikajuoksija juoksee kilpamatkansa loikkien. Leikkikaveriarpajaiset ovat sosioemotionaalisten taitojen vauhtiloikkaa: yksi pieni esimerkkiharjoite, jonka avulla voidaan treenata kokonaistaitoa.

Aikuinen on aina esimerkki

Leikkikaveriarpajaiset synnyttivät siis huolen siitä, että kavereita ei saa ollenkaan valita itse. Huoli on turha. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa myös omien kavereiden löytymistä tuetaan ja orastavissa kaverisuhteissa aikuisen tuella opitaan mm. sopimaan riitoja ja pyytämään anteeksi. Kaikkien kanssa pitää kuitenkin yrittää oppia leikkimään. Kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä. Kaikista ei tarvitse tykätä. Silti ketään ei saa satuttaa, kiusata, loukata tai kohdella huonosti millään verukkeella.

Aikuisen olisi hyvä muistaa, että hän on lapselle aina esimerkki. Jos aikuinen kertoo lapselle, että tämän ei tarvitse päiväkodissa leikkiä sen, sen ja tuon kanssa, tulee hän piiloisesti opettaneeksi lastaan syrjimään. Poikkeuksena on, jos joku lapsi leikissä jatkuvasti satuttaa tai pilaa leikkiä tarkoituksella. Tällöin lapsi pitää opettaa poistumaan tilanteesta ja kertomaan aikuiselle, jotta aikuinen voi auttaa satuttavaa lasta kehittymään säätely- ja leikkitaidoissaan.

Olen tavannut työssäni sadoittain lapsia. Voin käsi opetussuunnitelmalla vannoa, että heistä ihan jokainen on ainutlaatuinen ja aivan yhtä tärkeä. Pieni lapsi ei lähtökohtaisesti edes tiedosta, mitä sukupuolta, rotua tai vaikkapa uskontokuntaa leikkikaveri on. Yksikään lapsi ei ole syntyjään ilkeä tai kiusaaja. Ihan jokainen lapsi kuitenkin ilkeilee joskus. Keskeisintä on, miten me aikuiset näihin tilanteisiin puutumme, ja millaisen esimerkin itse annamme.

Lapset imevät itseensä lähiaikuisten toimintatapoja ja käyttämää kieltä. Jo varsin pienellä iällä he esim. kuuntelevat mitä ja miten kodin aikuiset puhuvat sekä millaista sanavarastoa aikuiset käyttävät ja alkavat mallintaa tätä. Pidin kerran kauan sitten kasvatuskeskustelua lapselle, jolla oli tapana näytellä paljon keskisormea. Juttelimme hyvässä yhteisymmärryksessä tämän herttaisen pienen ihmisen kanssa, ja lopulta selvisi, että hän oli mallintanut tavan isältään. Lapsen kertoman mukaan isä näytteli usein keskisormea autoa ajaessaan. Lapsi ei tokikaan ymmärtänyt täysin eleen merkitystä. En myöskään jaksa uskoa, että isä olisi tätä tarkoittanut lapselleen opettaa!

Niin kauan kuin esim. Opettaja-lehden jutun synnyttämän kaltaista törkykommentointia esiintyy, eduskunnan täysistunnossa huudellaan ilkeyksiä ja nokitellaan eikä kuunnella toisten puheenvuoroja sekä kipeillä ja vaikeilla asioilla ivaillaan julkisesti vedoten huumoriin, on täysin turha pöyristyä siitä, että koulukiusaamista esiintyy. Tämän tulisi olla lasten maailma. He ovat aina ainoa tulevaisuutemme. Aikuisilla on toki omat asiansa, mutta olisi suotavaa muistaa säännöllisesti tarkastaa, onko lähettyvillä pieniä patoja: heillä on tarkat korvat. (ks. aiheeseen liittyen: “Pienillä padoilla on isot korvat” – Yhteiset Lapsemme ry, Rasistiset solvaukset tekevät lapseni koulumatkoista turvattomia – Mielipide | HS.fi)

Millaisilta aikuisilta lapsia pitää suojella?

Pysäyttävin laajasti levinnyt somejulkaisu leikkikaveriarpajaisista osui silmääni eräältä politiikan toimijalta. Hänen aiheeseen liittyvän julkaisun loppukaneettina käskettiin suojelemaan lapsia tällaisilta aikuisilta kuten Opettaja-lehden jutun haastateltu. Mielestäni tällainen kommentti on irvokas ottaen huomioon, millaisten lasten suojeluun liittyvien valtavan surullisten ja suunnattoman ahdistavien uutisten äärellä olemme viime viikkoina joutuneet elämään. (ks. esim. 4-vuotiaan äidille yli kolme vuotta ja isäpuolelle liki kahdeksan vuotta vankeutta törkeästä kuolemantuottamuksesta | Kotimaa | Yle, Äitiä syytetään vauvansa murhan yrityksestä Espoossa | Uusimaa | Yle, Päiväkodissa työskennellyt mies vankeuteen lasten hyväksikäytöstä – kuvasi tekojaan videolle | Uusimaa | Yle)

Ihanko todella meidän pitää suojella lapsia sellaisilta aikuisilta, jotka haluavat mahdollistaa uusien kaverisuhteiden syntymistä ja yhteistyötaitojen sekä jokaisen kunnioittamisen harjoittelemista niinkin brutaalin toimintatavan kuin leikkikaverin arpomisen avulla? Nämä aikuiset kun saattavat olla jollekin lapselle ne oman elämän ainoat turvalliset aikuiset.  Eli entäpä jos kuitenkin suojelisimme lapsiamme esim. väkivallalta ja muulta kaltoinkohtelulta, päihteiltä  ja heihin merkittävästi vaikuttavilta julkisilta säästötoimenpiteiltä!

Anna Peltola

Olen 40-vuotias luokanopettaja ja erityisluokanopettaja. Koulumaailmassa olen ehtinyt tehdä töitä viitisentoista vuotta. Kirjoittelen pääosin opetukseen ja koulutukseen sekä kasvatukseen liittyvistä asioista. Opettajana sydäntäni lähellä ovat mm. positiivinen pedagogiikka ja osallistava kasvatus sekä tukea tarvitsevat oppijat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu