Pula kelpoisista erityisopettajista voi selittää oppimistulosten laskua
Osaamisen kuilu on syventynyt
Kouluvuoden alkamisen jälkeen koulukeskustelu siirtyi nopeasti tuttuun uomaansa. Oppimistulosten lasku Pisa-viittauksineen nousi jälleen esiin. Erityisesti poikien heikommasta osaamisesta tyttöihin verrattuna on keskusteltu paljon.
On syytä korostaa, että Pisa 2018 -tutkimuksen mukaan osaaminen on Suomessa edelleen kansainvälisesti vertailtuna korkeatasoista (ks. Pisa 18 ensituloksia; Suomi parhaiden joukossa (valtioneuvosto.fi)). Peruskoulumme ei ole niin rikki, mitä julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Pisa-tuloksia tarkastelemalla voidaan toki havaita oppimistulosten laskua pidemmällä aikavälillä. Kyse on lähinnä siitä, että heikkoja osaajia on aiempaa enemmän. Heikot osaajat ovat myös entistä heikompia. Erinomaisia osaajia on kuitenkin yhtä paljon kuin ennenkin. Osaamisen kuilu on syventynyt. Tämä näkyy erityisesti tyttöjen ja poikien välisessä osaamisessa.
Julkisessa keskustelussa syitä osaamisen tason laskulle haetaan usein samoista aavistuksen populistisista teemoista, joita ovat mm. älylaitteet, S2-opetus tai opettajan auktoriteetin hapertuminen. Tähän keskusteluun haluaisin nostaa myös valtakunnallisella tasolla merkittävän pulan kelpoisista erityisopettajista.
Erityisopettajan työ on vaativa asiantuntija-ammatti
Suomen erityiskasvatuksen liiton julkaisemasta kuvasta avoimiin erityisopettajan tehtäviin liittyen selviää, että kautta Suomen erityisopettajien työtehtäviin on pulaa tai paljon pulaa hakijoista. Esim. Tampereella työskenteli syksyllä 2022 51 määräaikaista erityisopettajaa tai erityisluokanopettajaa, joista 43 ei ollut kelpoisia tehtävään. (ks. Pirkanmaalla on pulaa pätevistä erityisopettajista – Tampereen yliopisto hakee oikeutta aloittaa koulutuksen (yle.fi))
Pula kelpoisista erityisopettajista on tiedostettu ja mediassakin nostettu mukavasti esiin sen osalta, että erityisopettajia aletaan kouluttaa lisää. Erityisopettajien kelpoisuuksia painotettiin ja tarkennettiin myös opetushallituksen lukuvuoden alussa julkaisemissa selkeytetyissä ohjeissa (ks. Opetushallitus on lisännyt ja päivittänyt erityistä tukea koskevia vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin verkkosivuille | Opetushallitus (oph.fi)). Oppimistulosten laskun yhteydessä asiasta ei ole kuitenkaan puhuttu, vaikka mielestäni syytä olisi.
Oppimistulosten lasku on tapahtunut käsi kädessä kelpoisten erityisopettajien pulan kasvun kanssa. Kun kyse on vieläpä siitä, että heikkoja osaajia on enemmän ja heikot ovat yhä heikompia, on kyse nimenomaisesti osa-alueesta, jonka parissa työskentely on erityisopettajien tehtävä. Voisiko sanoa, että oppimisen tuki ei ole toiminut ja erityisopettajilla ei ole ollut tarpeeksi asiantuntemusta tehtävässään toimimiseksi?
Erityisopettajan tulisi olla koulutukseltaan oppimisen erityisasiantuntija. Erityisopettajilla on syvempää tietoa ja ymmärrystä oppimisesta ja erityisesti oppimiseen liittyvistä haasteista kuin yleisopetuksen opettajilla. Tämän myötä heillä on siis aiheeseen liittyen enemmän koulutusta kuin yleisopetuksen opettajilla. Käytännössä tilanne on kuitenkin täysin toinen: erityisopettajan tehtävissä työskennellään varsin moninaisilla taustoilla.
Erityisopettajat saattavat olla koulutustaustaltaan esim. nuoriso-ohjaajia, sairaanhoitajia tai koulunkäynnin ohjaajia. Heillä ei välttämättä ole opettajankoulutusta lainkaan. Tällöin lienee selvää, että erityisopetukseen liittyvä asiantuntemus on puutteellista. Pelkästään ”hyvä tyyppi” tai ”kokemus erityislasten kanssa työskentelystä” ei riitä kattamaan sitä moninaisen asiantuntemuksen vaatimusta, jota erityisopettajan työ sisältää. Ilman riittävää asiantuntemusta esim. ei-kelpoisen erityisluokanopettajan luokasta tulee helposti ”säilö”, jossa tukea tarvitsevat lapset eivät saa tarvitsemaansa tukea.
Tiedätkö, onko lapsesi opettaja kelpoinen?
Erityisen huolestunut olen siitä, miten epätasa-arvoisessa asemassa lapset ovat valtakunnallisella tasolla sen osalta, millaista tukea he oppimiseensa saavat ja keneltä. Valitettavasti monikaan huoltaja ei ehkä edes osaa ajatella, että heidän tukea tarvitsevaa lastansa saattaa opettaa ei-kelpoinen opettaja.
Varhaiskasvatuksen puolella pula kelpoisesta henkilöstöstä on tällä hetkellä jo hyvin tiedostettua. Huoltajat ovat kommentoineet huomanneensa, millainen vaikutus kelpoisella henkilökunnalla on heidän lapseensa ( ks. esim. Yksi nainen muutti päiväkodissa ”kaiken” – Helsinkiläiset vanhemmat nimesivät neljä sankaria – Kaupunki | HS.fi ). Tämä sama ilmiö kuitenkin asustaa jo myös peruskouluissa. Ainakin pääkaupunkiseudulla pula kelpoisista opettajista näkyy enenevässä määrin jo yleisopetuksen opettajienkin kohdalla, mutta erityisesti erityisopettajien osalta.
Jokaisella lapsella on oikeus kelpoiseen opettajaan. Huoltajalla on myös oikeus jo nyt kysyä opetuksen järjestäjältä oman lapsensa opettajan kelpoisuudesta. Huoltajat joutuvat liian usein taistelemaan lapselleen tämän tarvitsemaa tukea. On järkyttävää, että voitettu taistelu saattaakin lopulta johtaa esim. lapsen sijoittamiseen kauan toivottuun pienryhmään, jossa ei kuitenkaan ole kelpoista erityisopettajaa. Tämän yhtälön tulos saattaa olla ”plusmiinusnolla” tai vähän vähemmän.
Yksikään huoltaja tuskin veisi lastansa esim. ei-kelpoisen lääkärin, suuhygienistin tai fysioterapeutin vastaanotolle. Terveydenhuollon henkilökunnan osalta vastaanottajaa on vieläpä melko helppoa vaihtaa. Moni huoltaja joutui tänäänkin viemään (kuten jokainen muukin arkipäivä) lapsensa ei-kelpoisen opettajan luokkaan eikä opettajan vaihtaminen tuosta noin vain onnistu. Mitä tämä kokonaisuudessaan kertoo opettajien ammattitaidon arvostuksesta?
Kelpoisista erityisopettajista on pulaa, mutta kyse on siitä, että nyt vain erityisopettajia tarvitaan enemmän, tehtäviä ja virkoja on perustettu viime vuosina runsaasti. Oleellinen kysymys olisikin se, että miksi tuo erityisopetuksen tarve on lisääntynyt?
Eli mekanismi menee siten, että huono osaamisen taso, oppimisvaikeudet, motivaation puute, diagnoosit, käytöshäiriöt jne. ovat lisääntyneet ja siksi kunnat ovat pyrkineet palkkaamaan lisää erityisopettajia. Oppimistulosten lasku ei siis suoranaisesti johdu erityisopettajien puutteesta, joka toki on tosiasia. Juurisyy tason laskulle on jokin muu, kuten vaikkapa älylaitteet tai ajatus, että koulutus ei ole tie sosiaaliseen nousuun, koska menestyä voi vaikka tekemällä tiktokkeja.
Erityisopettajina tietysti työskentelee monenlaisella koulutustaustalla olevia, mutta en ole itse kuullut koulunkäynninohjaajan tai nuorisotyöntekijän taustoilla olevista. Sen sijaan luokan- tai aineenopettajan koulutuksella erityisopettajan työtä tekevistä ja heillä on toki jonkinlainen näkemys kyseisestä työstä.
Ilmoita asiaton viesti
Toki osaamisen tason laskussa on kyse varsin kompleksisesta ilmiöstä. Lienee mahdotonta löytää ja nimetä juuri täsmällisiä juurisyitä. Lisäksi erilaisten syyehdotusten yhteisvaikutus tulee pohdittaessa huomioida.
En osaa ottaa kantaa, missä määrin erityisopettajien tehtäviä on tullut lisää (en löytänyt äkkiseltään tästä tilastotietoa). Itse erityisopetuksen tarpeen kasvua voidaan selittää pelkästään jo esim. tietoisuuden lisääntymisellä. Osaamme paremmin tunnistaa (tai ainakin pitäisi osata) oppimisen haasteita ja pyrkiä tukemaan niitä varhaisten puuttumisen mallin mukaisesti. On kuitenkin valitettavasti melko selvää, että tämä varhainen tuki ei taida olla toiminut. Lisäksi kolmiportainen tuki toi vuonna 2010 mukanaan uuden tuen portaan (tehostettu tuki), jolloin erityisopetusta tarvitsevien tilastoihin tuli mukaan tämä kokonaan uusi ryhmä kasvattaen itsessään merkittävästi tilastollisesti tukea tarvitsevien määrää.
Osaamisen tason laskusta puhuttaessa peilataan lähinnä Pisa-tutkimukseen, joka on 2000-luvun ”juttu” eli ajallisesti tämä ei ole lopulta kovinkaan pitkä tarkasteluväli ottaen huomioon, että edelliset tulokset ovat vuodelta 2018, ja osaamisen tasossa laskua kokonaisuudessaan voidaan nähdä vuodesta 2006 alkaen. Nopean googlaamisen perusteella jo ainakin koko tämän aikavälin on kelpoisista erityisopettajistakin ollut pulaa. Tällöin ainakin ”heikot ovat yhä heikompia” voisi selittyä sillä, että heitä ei ole osattu tarpeeksi tukea. Toki vaihtelu on alueellisesti varmasti suurta.
Olen siis yhtä mieltä, että juurisyitä on monia, ja asiaa tulee tarkastella monelta näkökannalta. Tämä omani oli vain yksi kokonaisuuden heijastelma, joka voisi myös asiaa selittää. Oppimisen tuki ei kuitenkaan joka tapauksessa vaikuta toimivalta ja tuen uudistus tulisi tarpeeseen. Lisäksi toimivaa tukea antamaan tarvitaan siis kelpoista työvoimaa. Toivottavasti hallitusohjelman kirjaus oppimisen tuen uudistamisesta siis saa todella tarpeeksi ”tuulta purjeisiin”…
Ilmoita asiaton viesti
Otetaanpa Taantumuksen puheenvuoro! 🙂
Onkohan oppimistulosten lasku niin suuri ongelma kuin luullaan? Sekoitammeko sittenkin määrällisten, oppiaineellisesti mitattavien tulosten mittaamisen koulun tärkeimpään tehtävään?
Koulun tärkein tehtävä on – kait – syvimmiltään edelleen muovata lapset yhteiskuntakelpoisiksi.
– riittävän ennnakoitaviksi, luotettaviksi, kykeneviksi pilkkomaan elämänsä yhteiskunnallisen roolin kulloinkin vaatimiin toimintamuotoihin jne….
Ongelmien medikalisointi – pilleriä purkista tyyliin – on helppo tapa ratkaista asioita. Kaikki pääsevät vastuusta: ”ei sille mitään voi kun sillä on adhd aivot, jos se ei saa pilleriä päivässä se on pitelemätön”.
– Taitaa tuo arkinen toteamus olla keskimäärin paikkansa pitävä. Mutta onko se kuitenkaaan ratkaisu…..?
*** **** ******
Jos tässä nyt kävisi vähän neuvomaan Opetushallituksen virkamieskuntaa, niiin se olisi yksinkertainen. Varmistakaa peruskoulun ala-asteella nyt ainakin
– lapsen yhteiskunnallisuus eli sosiaalistuminen,
– mielikuvituksen kehitys,
– kauneuden taju ja sen arvostaminen (kaunis kirjoitus)
– riittävä liikunta ja reippailu muuallakin kuin ohjatusti.
Ps. Nykymaailman olemusta kuvaa se, että päästä nelosluokkalaiset koulun jumppasaliin, josta roikkuu katosta kiipeilyköydet. Ennen sai todella valvoa, ettei pojat kisaile ylös ja alas kuin apinat… nyt ne ei taida edes tietää mitä niillä köysillä tehdään saati osoisivat niitä kiivetä.
Ilmoita asiaton viesti
Olen ihan yhtä mieltä siitä, että ehkäpä oppimistulosten lasku ei oikeastaan ole niin suuri ongelma kuin mitä siitä on tehty. Pisa ei ole myöskään mikään mainioin mittari tätä lopulta mielestäni edes mittaamaan. Se kuitenkin nostetaan vähän kyllästyttävälläkin tavalla aina julkikeskusteluun perusteeksi.
Oma kirjoitukseni oli ehkä enemmän ’oodi kelpoiselle opettajalle’. Kelpoisella opettajalla nimittäin on valtava merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Ja tämä jokaisen lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen on mielestäni se peruskoulun tärkein tehtävä😊.
Ilmoita asiaton viesti