Älä anna itseäsi voittaa pahalla, vaan voita sinä paha hyvällä
Onko ilkeily merkki ihmisen älykkyydestä? Ei vaan varmasti tällainen ilkeä ihminen voi huonosti.
Joka kerta kun olen antanut samalla mitalla, sisäinen ääneni on sanonut, että toimin väärin.
Ilkeily ei ole vahvuutta vaan heikkoutta. Se ei ole voimaa vaan voimattomuutta.
Olkaamme ystävälliset keskenämme.
Mutta, toisen posken kääntäminen vihamiehelle ei käytännössä toimi,
jos niin tekee, niin turpiin tulee
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin näin. Esim. täällä blogien kommenteissa toisen posken tarjoaminen nettikiusaajille olisi täydellistä typeryyttä, koska usarin nettikiusaajat ovat täydellisen armottomia.
Ilmoita asiaton viesti
Armottomuus lähtee armottomuudesta. Jossain mielessä reilu, ja yhteensaattava linja. Edes jotain odotusta samasta.
Jokaisen kokemuksissa, on myös tätä puolta, tosin kaikki eivät löydä, tai eivät ole voineet todentaa muuta, kuin tätä. Joten sillä sitten, jos ei koetulla varmuudella voi aavistaa, jostain muusta.
Ja jos tuokin vielä törkypositiivista… voi olla tosiaan realisti sen suhteen, mitä todellisuus on. Tarvitsee olla kieli keskelle suuta, ihan jatkuvasti.
Kaikki epäilyyn, ellei toista ole odottaa. Salaliittoteoriat ja skeptisyys… tavanomaiseen arvoon.
Toimitaan liikaa Uskon ja Toivon varassa, eikä näitä oikein ole kuin mattolaisina.
Ei paljon aihetta, korkeamman tason kemuihin, vaikka noitakin voi hyvin olla mukana. Paljompa auttaa, päinvastoin.
Hienoa nämä vertailullisvetävyydet. Aina on mahdollisuus tsekata ja varmistaa, että on mahdollisuus olla tyytyväinen, kun alempana joku toinen.
Kateus-argumentti on samaa settiä. Rakenne, jota eletään, on tosi laadukas, ja toimivuuden (tuntemus)mittarein, erinomainen.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä jos kiusaajalla on avun tarvetta ja hän kiusaa siksi?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä kohta on löydetty, vuosia sitten, ja yhä edelleen arvokas.
Tärkeää on kuitenkin tajuta ja todeta, miten tuolle kytköksen käyttämiselle on käynyt.
Yhdistyksestä on tullut klisee, ja samalla klisee on yhdistettävissä vahvasti kortillisuuteen, peleihin. En tässä tarkoita, että käytäisiin läpi, tavan lautapelejä.
Vakava paikka, sinänsä turvallisen ja hyödyllisen tapahtuman (löydös) päättärillä.
Merkittävää tässä on paitsi tajuta ilmiö, myös se, ketkä tätä (väliaikais)välinettä, ovat muita taipuvaisempia käyttämään, ja ketkä vähiten.
Käyttötapaa kun voi ajatella ilmeiseksi, vaikka toki se sanallisemman muotonsa tarvitsee, niin mitäänsanomattomalta kuin sanallistus tuntuukin.
Tässä tulee mukaan se, miten tärkeää on se, että asioita tulee tasolle, josta sovelluksia painotetusti laitetaan matkaan.
Kerran olen täällä käyttänyt argumenttia, ja kohdennetusti. Tuntus, että muuten rakennetaan haulikolla. Seurauksista viis, kun tarve ilmeinen, ja väline todennäköinen, empiriaperusteinkin.
Joten mennään karkeilla hauleilla. Koko 5.2 mm.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymyksesi on avaava. Siitä tulee mieleen myös se, millä mekaniikalla, tai kululla asioita tulee käytyä läpitte.
Oppinen on vuorovaikutuksellista. Jotta jostain toimitavasta voi tietää jotain, siis käytäntöä myöten,… on jotain omakohtaista oltava taustalla. Tämä voi vaatia jopa tutustumista siihen, mitä ei haluaisi.
Mitä on olla kiusattuna. Mitä on olla kiusaajana. Näissä on kutsuntoja. Onko rooli yleensä vain sitä toista? Jos, niin mitä se tarkoittaa?
Kun luonnollista reittiä mennään, kävelee yleensä mahtavimmat yli, ja talon tavat oppii, myös samaa kaavaa toistaen, mistä saanut osansa.
Jossain vaiheessa mekanismi alkaa seljetä, ja haluaa muuta, eikä voi ajatella enää, että kumpikaan rooli olisi kovin hyvä. Siinä kun toimintaa ”normaalina”, mieluummin on muualla, jos vain mahdollista.
Kulun rakenne perustuu viimekätisesti hermoston mekanismeihin. Sieltä vahvistuu moni käytäntö, toisaalta. Kun mekanismeja tietää, voi näitä ennakoida, konkreettisemmissa tilanteissa.
Tarinani on vähän sen juonen paljastamista, minkä voisi jokainen itsekkin löytää. Käytännössä, en tiedä, miten valmiita tällaisten hoksaamiseen ollaan. Mitenkä on reaalinen tarve löytää tukevampaa.
Ensimmäistä kertaa itsekkin näin kirjoitan, tosin valmius näköjään on ollut, joten enemmän sitä voisi ajatella, että onko vai ei, ja mitä koskevasti.
***
Se on tässä omituista, että kun ylikävelyä tapahtuu, ja oleminen perustuu jollain tasolla sille, että ylikävely avaa olemisen paikkaa…
Niin vaikka aiheesta puhutaan, jopa tuota kysymystä esittäen … Samaa tekee kaikki, ja ovat osallisia, jonkin mutkan kautta.
Tässä mielessä puhe, ja osoittamiset, eivät oikein tunnu miltään. Ihan sama, mitä lätisee, kun käytäntö kertoo toista.
Ilmoita asiaton viesti
Jos joku vetää nyrkillä minua ensin ja sitten pyytää apua,
en anna olipa miten iso tarve tahansa. Juoksen karkuun.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitan sen perusteella mitä omatuntoni sanoo. Vaikka henkilö on kirjoittanut tosi ilkeesti, minun ei pitäisi vastata samoin vaan voittaa paha hyvällä sanomalla jotain kaunista. Ehkä tämä vaikuttaisi hänen mielentilaan kohentavasti.
Tulee vielä mieleen vanha suomalainen sananlasku ”lyödä lyötyä”. Voisin ystävällisyydellä voittaa paljon enemmän kun antamalla samalla mitalla.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä, itse pyrkinyt ymmärtämään miksi toinen hyökkää, monesti syynä on jokin, omasta mielestäni, kokonaisuuden kannalta vähämerkityksellisestä asiasta jonka ko ihminen tai puolue on nostanut keskeiseksi asiaksi.
Esim kristilliset arvot on itselle vaikea arvopohja, aborttikysymykset, seksuaalivähemmistöt, naispappeus tms ovat kokonaisuuden kannalta pieniä mutta paljon näkyviä aiheita..
Ilmoita asiaton viesti
Niinkin hyvä asia, kun kristilliset arvot todella herättää vihaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ajoittain hyvin väkivaltainen ja pahasuinen äitimuori totesi:
”Mikäs pahan tappais?”
Hyväntahtoisuutta hänessä ei ollut ollenkaan.
Eli 85-vuotiaaksi, niistä pari viimeistä kasvina sairaalasängyssä.
Ilmoita asiaton viesti