Mielenterveyshoidon kulmakivet – kokemuksia sairauden itsehoidosta
Mielenterveydenhoito ei aina ole rakettitiedettä. 18 vuoden kokemuksella voin kertoa teille muutamia oleellisia asioita sairaudenhoidosta. Voin sanoa, että tavallinen hyvä ja sisältörikas arki, on parasta mielenterveydenhoitoa.
Uni
Ehkä kaikista tärkein sairastumista estävä tekijä on riittävän unen saanti. Arkielämä tuo meille psyykkistä kuormaa, joka vaatii meiltä henkistä kanttia.
Uni todella on ihmelääke, jonka avulla aamulla herää aivan toinen ihminen, kun unettoman yön jälkeen.
Unettomuus voi pahimmillaan aiheuttaa jopa sekavuutta.
Liikunta
Liikunnan avulla on mahdollista kohottaa mielialaa. Usein lenkin jälkeen ajatus on kirkas.
Jo pelkkä luonnossa liikkuminen tuo stressitasot alas. Harvoin sitä lenkille lähtö on kaduttanut. Päinvastoin, antaisin liikuntareseptin lievästi masentuneelle.
Liike on lääke! Harrasta liikuntaa monipuolisesti.
Ravinto
Muista huolehtia riittävän ja terveellisen ravinnon saannista! Riittävä ravinto auttaa meitä jaksamaan. Hyvän ruuan syöminen on myös nautinto.
Perhe ja ystävät
Tarvitsemme toisiamme. Jakaessa murhe puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.
Ystävät ja sukulaiset ovat tukipilareitamme myrskyävän maailman keskellä. Älä jää yksin!
Mielekäs tekeminen
Opiskelu, työ, vapaaehtoistyö. Omien voimien puitteissa.
Ihminen kokee iloa, kun saa olla merkityksellinen. Mielekäs tekeminen lisää merkityksellisyyden tunnetta.
Hyvää luettavaa – Walker, Miksi nukumme – Unen voima
https://www.prisma.fi/tuotteet/100213271/walker-miksi-nukumme-unen-voima-100213271
Ilmoita asiaton viesti
En ole 100 %:n varma, että minulla on oikea diagnoosi.
Ilmoita asiaton viesti